Hyvää Joulua 2014!

Torspo toivottaa lukijoilleen erittäin hyvää ja rauhallista Joulua 2014!

Long live The Chariot.

Päivää!

Tämänkertainen postaus on aiheesta, tai bändistä, josta minun on pitänyt pitkään kirjoittaa, mutta fiilis ei ole ollut täysin kohdallaan. Mutta nyt se hetki on koittanut. Halauisin myös omistaa tämän postauksen rakkaalle ystävälleni Nikolle; oooooh yeaaaah!

THE CHARIOT

The Chariot, on bändi joka on viimevuosina todella tehnyt vaikutuksen minuun. Vaikka olen ollut fani suhteellisen lyhyen ajan, kun en aluksi tajunnut kuinka kova bändi on kyseessä, onneksi sen olen nyt tajunnut ja viisastunut samalla.

Ollessani Endrive yhtyeessä, kitaristimme Niko aina hehkutti tätä bändiä, mutta syystä tai toisesta en koskaan oikein jaksanut vaivautua kuuntelemaan. Tiesin suurinpiirtein millaista sekamelskaa se oli ja en nähnyt siinä musiikissa mitään punaista lankaa niinsanotusti, mitä vähän sitä yritin kuunnella. Sitten jossain vaiheessa, en tiedä miten, tai miksi, mutta aloin päästä jyvälle ja pikkuhiljaa aloin ymmärtämään mistä tässä on kyse; vapaudesta. Kaiken sen sekasotkun ja kaaoksen keskeltä löysin jotain, mitä en oikein osaa sanoin kuvailla. Jotain mitä en ole minkään muun tämänkaltaisen bändin kohdalla löytänyt. Chariotin musiikista, uskokaa tai älkää, loistaa läpi valtava määrä rakkautta ja intohimoa. Sanoituksista paistaa läpi bändin positiivisuus, mikä on erittäin harvinaista, tämänkaltaiselle bändille.

Minä ja osa bändistä Helsingissä keikan jälkeen.

Aloin netistä katselemaan keikkapätkiä ja ihastuin siihen energiaan mikä bändillä on lavalla, aika hullua touhua osittainkin, mutta tässä taas tulee mieleen sana "vapaus". Rumpalin näkökulmasta, Chariotin rumpali David Kennedy jätti kyllä meikäläiseen valtavan ja pysyvän vaikutuksen. Se energia millä kaveri hakkaa niitä rumpuja on mahtavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Ajan myötä se sama alkoin näkymään omassakin soitossa, jostain kumman syystä. Alkuvuodesta 2013 sain vihdoinkin tilaisuuteni nähdä bändin ihan livenä, Suomen Helsingissä. En muista tarkkaa päivämäärää, mutta muistaakseni se oli Maaliskuussa ja paikkana toimi legendaarinen klubi nimeltä Nosturi. Siellä mukana oli myös erittäin kova Dead and divine sekä Chariotin laulajan edellinen bändi, Norma Jean. Illan taisi kuitenkin aloittaa Suomalainen bändi, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista.

Kuvankaappaus dokumenttielokuvasta

Viime vuonna bändi päätti lopettaa toimintansa ja se iski kyllä kovaa meikäläiseen, just kun olin päässyt sisään bändiin ja ymmärtänyt sen hienouden. Mutta levyt ja musiikki elää ikuisesti ja niitä kuuntelen nykyään enemmän kuin koskaan. Bändi julkaisi joitain viikkoja sitten vajaan tunnin mittaisen dokumenttielokuvan jäähyväiskiertuestaan joka lopulta innoitti minua kirjoittamaan tästä aiheesta. Suosittelen jokaiselle musiikin ystävälle tämän dokumentin katsomista ja muitakin bändin haastatteluja sekä muita bändiin liittyviä videota; niitä katsellessa ei voi muuta kuin ihailla bändin toimintaa keikkapaikkojen ulkopuolelta ja ehkä ymmärrätte, miksi rakastan tätä bändiä niin paljon.

"May the history book read of all of our names.
Be it blood, be it ink, but atleast we were free.
This is only a fracture of what I've got to say,
but it must said, yeah it must be said.
If I leave this earth tonight may it be said,
that I spoke my peace,
I spoke with the wrath of his grace.

Oh we stand hand in hand and we walk without fear.

This is a revolution!"

The Chariot - "The City"

Oppisopimus.

Iltaa!

Moi kaikki ystäväni jotka tätä lukevat, teitä ei kyllä montaa taida olla, mutta ei se mitään, omaksi ilokseni tätä lähinnä kirjoitan.

Duunari-Torspo

Ajattelin vain vähän lyhyesti päivitellä mitä tännepäin kuuluu. Työsuhteeni on nyt edennyt siihen pisteeseen, että tämä työharjoittelu, Rekrykoulutus nimeltään, on tulossa päätökseen tämän viikon perjantaina ja alustavasti ensi viikon maanantaista alkaisi sitten kahden vuoden Oppisopimus, tai näin ainakin toivon, että saataisiin kaikki byrokraattiset toimenpiteet hoidettua, positiivisia kokemuksia tästä ei ole montaa, mutta ainahan joku/jokin voi yllättää kivasti. Muuten olen kyllä viihtynyt työssäni kovasti. On mukavaa kun on saanut taas vähän rutiinia arkeen ja viikonloput oikeasti tuntuu viikonlopuilta. Työttömänä pitkään ollessa viikonloput ei tuntuneet niin erikoisilta, nyt "raskaan" työviikon jälkeen oppii nauttimaan muutamasta vapaapäivästä, tosin ensiviikolla niitä vapaita onkin vähän enemmän kun on Joulu ja kaikkea sitä.

Bändirintamalla on loppuvuoden hiljaista. Marraskuu olikin aika kiireistä bänditouhun merkeissä, joka sitten huipentui LIONS keikkaan Turussa itsenäisyyspäivänä, mutta siitä olettekin saaneet lukea varsin eeppisen postauksen. Toivottavasti ensi vuonna saisi taas keikkailla ja puuhailla musiikin parissa yhä tiheämpään tahtiin. Tarkoitus olisi myös alkaa vähän työstämään omaa materiaaliakin, siitä en tässä vaiheessa kerro sen enempää, lisää tuonnempana, kun jotain oikeasti on alkanut tapahtumaan.

Eipä mulla kai tässä sitten muuta kuin että nähdään taas ensi kerralla. Seuraava blogipostausaihe onkin jo minulla valmiiksi mietittynä joten sen naputtelen tänne hyvin todennäköisesti torstaina, huomiselle ja keskiviikolle kun on jo työpäivänjälkeistä ohjelmaa suunniteltuna. Mutta nähdään taas ensi kerralla. Hei vaan hei.

Koitetaan pojat pärjätä,

- Torspo T. Tuhoaja

Thank you LIONS!

Huomenta.

Hei taas kaikki, vähän on taas pidetty blogist taukoa, mutta nyt on hyvä sauma kirjoitella ja fiilis jokseenkin kohdillaan joten katsotaan mitä tästä tulee.

Tämän kirjoituksen aiheena saa toimia tarina bändistä joka syntyi eräänä kesänä Turussa kun Cassie oli laulajamme Sofian ollessa Yhdysvalloissa opiskelemassa ja me muut soittajat jäätiin oman onnemme nojaan. Treenikämpällä syntyi sinä kesänä legenda, kulttibändi joka lopulta nimettiin yksinkertaisesti LIONS. 

Kun sitten loppukesästä 2012 muutin takaisin Kokkolaan, jäi LIONS Cassien tapaan omalta osaltani taakse. LIONSin liekki ehkä sammui, mutta jossain siellä raunioiden alla kyti pieni hehku, joka ajan myötä hiljalleen alkoi voimistumaan. Juteltiin poikien kanssa internetin välityksellä että eihän tätä bändiä voi tähän jättää. Niinpä varasimme yhden sunnuntaisen studiopäivän turusta, Cassie-äänityksistä tuttu V.R. Studio jota pitää maanmainio rumpali ja kanssaihminen, Vuolan Jussi. 

Treeniviikonloppu ennen
sunnuntain studiosessiota

Kyseisen sunnuntain viikkona matkasin sitten Turkuun jonka perjantai ja lauantai vietettiin treenikämpälle biisejä kirjoitellen, sovitellen ja harjoitellen kunnes sitten sunnuntaina mentiin studioon ja livenä nauhoitettiin biisit purkkiin. Tiesimme jo tässä vaiheessa että meillä oli jotan erikoista. Pitkän miksaus- ja masterointisessioiden jälkeen, tämä timantti, julkaistiin Elokuun ensimmäisenä päivänä nimellä "Avoir le mal de quelqu'un" ilmaiseksi bandcamp-nimisessä palvelussa, klikkaa tästä jos haluat kuunnella ja/tai ladata tuotoksen ilmaiseksi koneellesi.

Studiossa

Ajateltiin sitten että tämä oli tässä, saatiin laulut nauhalle ja maailmalle ihmeteltäväksi eikä sen kummemmin suunniteltu keikkailevamme. No, jossain vaiheessa erään toisen hardcore vetoisen yhtyeen laulaja pyysi meitä mukaan erääseen hardcore painoitteiseen iltamaan Turkuun. Päätimme tarttua kiinni tästä tarjouksesta ja näin ensimmäinen ja ehkä ainoa LIONS keikka oli tulossa, itsenäisyyspäivänä 2014.

Keikkapäivänä kokoonnuttiin treenikämpälle treenaamaan biisejä, koska viimeisestä yhteissoitosta oli kulunut aikaa, melkein vuosi. Viimeksi soitettiin yhdessä studiossa Helmikuussa, mutta siitä huolimatta biisit lähti hyvin käyntiin, kulkivat vielä paremmin ja päätyivät, ainakin allekirjoittaneen osalta sekä leveään hymyyn että hengästymiseen. Saatuamme biisit kuosiin, pakkasimme pienet henkilöautomme ja ajoimme pari kilometriä kitaristimme Valtterin luo tunniksi ja siitä sitten kohti Turun klubia.

Keikkapäivän treenisessiot

Yleisen hengailun ja onnistuneen soundcheckin jälkeen seurasi sitten odottelu. Oltiin illan ensimmäinen akti ja meidän oli tarkoitus kiivetä lauteille klo 21.45, mutta koska settimme oli äärimmäisen lyhyt, vain noin 20 minuuttia, niin vähän sitä pitkiteltiin. Bäkkärillä oli letkeä tunnelma ja yleisö salin puolella ei tiennyt mitä he kohta saisivat kokea. Jotain ainutlaatuista ja ainutkertaista. Kun sitten sen aika tuli  kiivettiin lavalle ja intron lähtiessä pyörimään, pulssini kiihtyi ja intron loputtua, setti lähti käyntiin "Everything, nothing" kappaleen rumpufillillä ja siitä eteenpäin keikka oli omalta osaltani melkoista tunteiden vuoristorataa; adrenaliini virtasi ja rummut sai kyllä sellaisen selkäsaunan että hiki lensi ja korvissa soi päiviä tämänkin jälkeen.

Keikka oli ohi ja soitto oli mennyt niin nappiin kun se olosuhteisiin nähden voi, jengiä tuli kehumaan ja kyselemään seuraavan keikan ajankohtaa. Mutta tämänhän piti olla meidän ainoa keikka; ainutlaatuinen "once in a lifetime"- tyylinen ratkaisu. Mutta heti kun päästiin takaisin takahuoneeseen hikisinä, tunteemme lavalla vuodattaneena ja kaikkemme antaneena, joku heitti ilmoille lauseen "Ei kai tää nyt voi olla tässä? Eihän tämä tähän voi jäädä?". 

Aika näyttää... 

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että LIONS tulee vielä. Sitä odotellessa, klikkaa tästä jos haluat nähdä yhden biisin verran rumpuvideoo kyseiseltä keikalta

Any port in the storm.

Hei taas.

Tässä tulee jo päivän toinen postaus, mutta nyt on vaan aika ja paikka kohdillaan, sekä tunteet niinsanotusti pinnassa, joten en parempaa aikaa voisi kyllä keksiä kirjoittaa seuraavasta aiheesta.

Turussa asuessani vaikutin monessa bändissä ja olen niistä jokaisesta erikseen suunnitellut omat postauksensa ja nyt on tullu aika kirjoittaa ensimmäinen. Cassie on/oli bändin nimi ja perustettiin vuoden 2010 lopussa ja on nyt päättänyt lopettaa toimintaansa. Itse jäin pois bändistä syksyllä 2012 osittain siitä syystä että muutin Turusta takaisin kotikaupunkiini Kokkolaan. Vaikka vaikutin bändissä niinkin "lyhyen" ajan, on se silti eräs parhaimmista bändeistä missä olen saanut olla mukana. Soitin aikoinaan Endrive- nimisessä hardcore yhtyeessä ja oli vuonna 2011 vetelemässä viimeisiään ja tämän bändin basisti, Ville päätti perustaa post-rock yhtyeen ja laittoikin nettiin ilmoitukseen jossa haki soittajia, soittajat löytyikin lopulta kaikki hänen kaveripiiristään. Minulle muut soittajat olivat entuudestaan suhteellisen tuntemattomia. Mikäs sen parempaa, saisin uusia ystäviä.

Sofia väsyneenä studiossa. "Sing about me" esituottamista Turussa

Muistan edelleenkin hyvin sen, miten vaivattomasti homma lähti liikkeelle. Ensimmäisissä treeneissä homma ja yhteensoitto vaan toimi ja luotiin kauniita instrumentaaleja. Koska koko post-rock juttu oli minulle tuohon aikaan täysin uusi juttu se pakotti mut ihan uuteen soittotyyliin. Rummullisesti kun olin yleensä aika kikkailevaa sorttia, niin tässä bändissä piti opetella soittamaan maltillisesti. Ihailin myös kitaristiemme Villen ja Valtterin efekteilyä ja kuinka hyvin ne soitti yhteen, mitä saundeja ja äänimaailmoja ne sai luotua. Taianomaista. Sitten basistimme Ville ehdotti, että otetaan (joku) Sofia lauluhin ja minun ensimmäinen reaktio oli että sopiiko tähän bändiin nyt muka joku tyttö? Meidän juttujen ja huumorin taso kun oli aika, miten sen nyt kauniisti sanoisi, ala-arvoista. No, Sofia tuli ensimmäisiin treeneihinsä kuuntelemaan meidän biisejä ja jo seuraaviin treeneihin hänellä oli sanoituksia ja laulumelodioita valmiina, ammattimaista touhua minä ajattelin. Ja oikeassa olinkin, Sofian ammattitaito oli kyllä häikäisevää. Sofia istu tähän bändiin kun tuplausominaisuus RAY:n pokerikoneissa. Omaperäisyyttä saatiin.

Maailmanvalloituksen suunnittelua Mikkelissä

Siitä se sitten lähti vauhdilla liikkeelle ja aika pian me mentiinkin sitten studioon äänittämään ja tuloksena oli kolmen kappaleen demo/ep nimeltä "Something you always wanted to hear". Kyseinen julkaisu siis sisälsi kolme kappaletta, joista yhden sain kunnian sanoittaa, kappale kantaa nimeä "Any port in the storm" ja sen voit kuunnella klikkaamalla tästä. Biisi on minulle ehkä tärkein minkä olen koskaan sanoittanut ja/tai äänittänyt. Tärkeä siinä mielessä että se kertoo eräästä elämääni muuttavasta tapahtumasta ja julkaisun jälkeen se sai vielä lisää aikaiseksi, en mene yksityiskohtiin, ne jotka tuntevat minut parhaiten, tietävät mistä puhun.

Pääni on tällä hetkellä sekaisin sekalaisista muistoista mitä on bändistä jäänyt ja olen niin tunteellisessa tilassa, että en oikein tiedä miten tai mitä pitäisi kirjoittaa. Istun tässä koneellani luurit korvilla ja kuuntelen meidän äänityksiä. Hetki sitten istuin ja katselin erinäisiä videoita keikoilta ja takahuoneista ja tuli niin ikävä näitä soittokavereita, näitä ystäviä.

Muistan bändin alkutaipaleesta sen, kuinka osallistuttiin vuonna 2011 Turussa jokavuotuiseen Turku Bandstand nimiseen bändikilpailuun jossa pääsimme finaaliin asti ja loppusijoituksemme oli toinen. Bändi soitti siis ihan ensimmäisen keikkansa kyseisen kilpailun alkukarsinnoissa. Mentiin heti keikan jälkeen jonkun luo istumaan iltaa ja katsomaan keikka uudestaan videolta ja fiilisteltiin ja suunniteltiin maailmanvalloitusta. Juuri näitä iltoja minulla on ikävä ja yleensäkin bändin yhteisiä illanistujaisia Kaikki keikkoja edeltävät ja keikkojen jälkeen tapahtuneet hengailut oli kyllä mahtavia. Esimerkiksi kun oltiin Forssassa keikalla. Kitaristimme Ville kun asuu Forssassa ja ennen erästä keikkaa saunottiin, tosin sauna ennen keikkaa ei ollut se paras mahdollinen idea. Mieleen juolahtaa myös ne viikonloput jotka vietettiin bändin kans Paimiossa erään bändijäsenen kotikunnilla, keskellä ei mitään, mutta kuitenkin ihan Turku-Helsinki moottoritien varressa. Siellä saunottiin, grillattiin ja tietenkin jatkettiin maailmanvalloituksen suunnittelemista.

Tämän sekavan postauksen lopuksi haluaisin vielä kiittää Villeä, Villeä, Sofiaa ja Valtteria hienoista hetkistä ja muistoista. Harmi että tiemme erosivat hieman epämääräisissä merkeissä, mutta siitä huolimatta, ystävyys säilyy. Minulla on teitä ihan järjettömän ikävä.

Sanotaan että aika kultaa muistot. Paskat sanon minä, ne oli kultaa jo silloin.

- Torspo J. Tuhoaja

Ystäviä, hampurilaisia ja reggaeta.

Päivää!

Hei vaan hei kaikki rakkaat ystävät, lukijat ja stalkkaajat pitkän hiljaiselon jälkeen, pahoitteluni. On ollut kaikennäköistä; enimmäkseen töitä ja sairastamista, mutta nyt olen näin Sunnuntain kunniaksi raahannut itseni koneen äärelle ja laittanut hyvää musiikkia huutamaan korviini luurien kautta. Tässä seuraa nyt postaus jossa muistelen tuota viimeviikkoista Kaemon keikkaa Maata Näkyvissä- festivaaleilla, joka siis pidettiin, tänäkin vuonna, Turussa.

Antti ja Kimmo; MN2014-soundcheck

Itselleni Maata Näkyvissä- festari ei ollut entuudestaan kovinkaan tuttu. Kerran olin siellä vain käynyt ja tämä tapahtui Tarja Halosen ollessa presidenttinä, armon vuonna 2001. Sinä vuonna siellä esiintyi eräs lapsuuden suosikkiyhtyeistäni, Petra nimeltänsä. Olihan siellä tietty muitakin, mutta Petran takia sinne mentiin, ainakin minä menin. Kyseisessä tapahtumassa en ollut koskaan ennen soittanut, joten olin kyllä innoissani että nyt sain siihen mahdollisuuden. Sinänsä harmi ettei päästy päälavalle HK-Areenalle soittamaan, vaan viereiseen Turun Messukeskukseen. Tai, ehkä vaan parempi että oli pienempi lava, mua ois se nakkiareena jännittäny kyl ehkä vähän liikaakin, joten messukeskus sai luvan kelvata, ja hyvin kelpasikin.

Keikkamme siis oli Lauantaina 15. päivä tätä kuluvaa kuuta ja puolenpäivänaikaan oli tarkoitus musisoida, joten lähdimme päivää aikaisemmin ajelemaan kohti tuota rokkenrollin mekkaa, Turkua, kaupunki jossa siis elin,asuin ja vaikutin vuodet 2003-2012. Perjantaina puoliltapäivin kokoonnuttiin treenikämpällemme ja pakattiin vuokrapakumme tarvittavilla reggaetarvikkeilla; kuten tamburiineilla, nuottitelineillä ja parilla Oululaisella. Meidän oli tarkoitus ehtiä Turkuun ajoissa, että nähtäisiin Ole Børudin- keikka, joka taisi alkaa kello 19.30 sinä iltana. No, kuinka ollakaan niin ehdittiin juuri ajoissa hakemaan artistipassimme ja suunnistamaan kohti kyseistä konserttia.

Niko ja hampurilaiset.

Konsertin jälkeen nautimma artistilämpiössä muutamat voileivät ja suunnattiin kohti Turun satamaa, missä hotellimme sijaitsi. Sain huonekavereikseni bändimme Oululaisduon, eli Teemun ja Joonan, yritini valittaa päätöstä, mutta turhaan. No, asian kanssa oli elettävä. Hetken notkoiltuamme hotellihuoneessa muu bändi päätti mennä kaupunkiin syömään jotain terveellistä iltapalaa, mitä kello nyt olisi ollut, siinä yhdeksän illalla. Minä itse jäin hotellin aularavintolaan Turkulaisen ystäväni Nikon kanssa, joka liittyi seuraani. Nautittiin siinä maittavat hampurilaiset ja vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin yhteisiä Turkuaikoja. Oli mahtavaa istua ja jutella rauhassa Nikon kanssa siinä. Meidän piti myös menn muun bändin kanssa kaupunkiin syömään, mutta juuri ennen lähtöämme, naapuripöytään tilattiin niin hyvännäköiset hampparit, että päätettiin Nikon kans ettei me mihinkään jakseta lähtee, ja onneks teimme tämän päätöksen. Ei pahalla bändiä kohtaan, oli mukavaa istua Nikon kanssa rauhassa ja jutella. Hyvästelin Nikon ja menin takaisin huoneeseen, otin pikaisen suihkun ja aika pian sen jälkeen olin jo unten mailla. 

No Lauantai-aamuna koettiin sitten karmaiseva pettymys, hotelliaamupalalla nimittäin ei ollu pekonia tarjolla. Siis mikä tämä tämmöinen pelleily oikeen on? Mutta, ehkä vain parempi niin, mutta silti. Pitäähän hotelliaamupalalla aina pekonia olla, sehän on koko sen aamiaisen idea. No, pettymyksen saattelemana syötiin pekoniton aamupala ja hypättiin reggaerekkaan ja suunnattiin takaisin festivaalialueelle jossa sitten heti alkoi roudaus ja sitä seurasi luonnollisesti soundcheck. Soundcheckimme pysäytettiin kuitenkin tylysti ja siitä pienet miinukset. En tiedä oikeen mikä tässä oli syynä, aikaa meillä taisi vielä olla jäljellä. Videopätkän soundcheckistä näet klikkaamalla tästä.

Kapteeni Klemola valmistautuu taisteluun.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen, lähinnä hengailua festivaalialueella ja keikkapakussa musiikkia kuunnellessa, oli meidän vuoro kiipeä lauteille ja vetää tuhti 25 minuutin reggaekarkelo. Keikka meni hyvin, erittäin hyvin, ei jännittäny sitten yhtään ja itseltäni ehkä varmin soittamani keikka tässä bändissä. Ainoa miinus oli että laskin "Kelvoton"- biisille aivan liian nopean temmon, mutta sillä mentiin ja sulamiselta vältyttiin, biisi vaan kulki nopeempaa kun mitä sen piti.

Keikan jälkeen pakattiin tavaramme ja Oululaiset suhteellisen pikaisesti ja aloitettiin ajomatkamme takaisin kohti Keski-pohjanmaata. Koska keikkamme oli suhteellisen aikaisin niin saavuimme Kokkolaankin ihmisten aikoihin, olisiko kello ollut noin yhdeksän illalla kun vuokrapakumme kurvasi treenikämpän pihalle. Mukavaa oli päästä ajoissa kotia ja vielä nauttia rauhallisesta lauantai-illasta kotona sohvalla.

Lopuksi vielä iso kiitos kaikille mukanaolleille mahtavasta reissusta. Kiitos Turku, MN festarit, yleisö, Niko ja Oululaiset.

Koitetaan pojat ja tytöt pärjätä,
- Torspo J. Tuhoaja

Maata näkyvissäkö?

Huomenta.

Tässä minä taas istuskelen ja kuuntelen musiikkia, vaikka pitäisi syödä ja sitten pakata. Koska tänään reggaerekka suuntaa kohti Suomen Turkua, kaupunki jossa asuin armonvuodet 2003-2012. Turkua on kova ikävä ja on kiva näin tänään ja huomenna saada vähän siellä olla, vaikken kyllä kerkeä siellä juuri mitään tekemäänkään, niin silti. Soitetaan huomenna aamupäivällä siis Kaemon kanssa siellä, Maata Näkyvissä festareilla. Keikka on jo puoliltapäivin huomenna, tai jopa ennenkin sitä, joten ehtii kivasti niinsanotusti illaksi kotiin. Meille on hotellihuoneet varattuna ensiyöksi joten ennen soundcheckiä saadaan nauttia ihanasta hotelliaamiaisesta ennenkun kurvataan vuokrapakumme HK-Areenan ja Turun messukeskuksen välimaastoon.

Videokameran akut on ladattu ja muistikortit tyhjennetty joten video- ja valokuvaaminen voi alkaa heti treeniksen pihalta kun roudataan, jos vaikka jotain ihmeellistä ja jopa hauskaa tallentuisi. Tuossa kello 12 olisi aikomus lähteä treenikämpän pihalta, joten pitää tämän postauksen jälkeen tehdä vähän herkullista valmisruokaa ja nauttia siitä ennenkun kaahailen vihreän tiikerini kanssa tuonne Kirkonmäen suuntaan, missä meidän harjoitusleiri siis sijaitsee.

Jim, Antti ja Kimmo muutamaa

minuuttia ennen Oulugospelin keikkaa 1.11.2014

Itse olen erittäin innoissani keikasta. Vaikkakin meillä on vain 22 minuuttia soittoaikaa, johon mahtuu kuusi kappaletta, niin biisit on hiottu ja settilista on valmis. Ollaan myös kerrankin reenattu biisien vaihtoja, ettei niiden väliin jää ikävää hiljaisuutta, vaan kivat sillat tehty niiden väliin. Tietty jotain puhetaukoa olisi aikomus pitää, mutta se jäänee lyhyeksi ellei Timppa sitten, taas, innostu. No, saas nähdä. Jokatapauksessa, mukava on ajaa Turkuun se 6-8 tuntia 22 minuutin keikkasetin takia. Onko se sitten sitä rokkarin elämää, taitaapa muuten olla, koska onhan meillä sentään hotellimajoitus, luksusta kerrassaan. Deep Insightin kanssa kun kierreltiin Eurooppaa halkipoikki niin useimmiten nukuttiin jonkun promoottorin nurkissa, lattialla, sohvilla ja joskus jopa betonilattialla jolloinka tyynynä toimi muovipussi jossa oli likapyykit; se kuulkaas oli sitä rokkenrollelämää, vaikka toki, onhan tuonlaisessa kiertämisessä myös viehätyksensä, uskokaa tai älkää.

Mutta, minäpäs menenkin tästä syömään valmispizzaa ja sitten pakkaamaan tarvittavat henkilökohtaiset tavarani keikkareissua varten. Kuvia tulee kahden päivän mittaan Instagram sivulleni, joten jos kiinnostaa niin sieltä voi käydä tsekkaamassa matkan edistymistä.

Koitetaan pojat ja tytöt pärjätä,

- Torspo.T

Lene Marlin.

En olekaan vähään aikaan kirjoittanut jostain artistista tahi bändistä mitä diggailen. No, nyt olisi sitten sen aika.

Kuten postauksen otsikko kertoo, tällä kertaa kyseessä on Norjalainen singer/songwriter nainen, Lene Marlin nimeltänsä. Olen pitkään pitänyt Lenen musiikista, vaikka hän ei ole vuosiin julkaissut mitään uutta musiikkia. Viimeisin levy "Twist the truth" julkaistiin 2009, joten viisi vuotta on vierähtänyt.

Lene Marlin

Lenen musiikkiin tutustuin kunnolla, tälläkin kertaa, Deep Insightin kautta. Emme kuitenkaan keikkailleet tämän Norjalaislaulattaren kanssa, kumpa olisimmekin, se se vasta hienoa olisi ollut. Aluksi kuulin Lenen musiikkia tietenkin MTV:n kautta, silloin kun Music Television vielä näytti musiikkivideoita, oi niitä aikoja. Mutta MTV soitti vaan niitä muutamaa hittiä, enkä tietenkään tiennyt minkälaista hänen muu materiaali on. Joskus kun kierreltiin Eurooppaa Deep Insightin kanssa, kitaristimme kuunteli Lenen debyyttialbumia "Playing my game (1999)" autossa. Ja niin siitä se kunnon fanitus sitten lähti käyntiin.

Vielä tänäkin päivänä kun tuota debyyttiä kuuntelen ja suljen silmät, niin tulee mieleen nuo bändin alkutaipaleen Euroopan reissut. Kiertueella ollessamme ostettiin Lenen toisen albumin "Another day (2003)". Muistan jopa että tämä kyseinen ostos tapahtui Latvian pääkaupungissa, Riikassa. Sitä me sitten kuunneltiin autossa.

Tämän jälkeen Lene on julkaissut kaksi studioalbumia; "Lost in a moment (2005)" ja postauksen alussa mainittu "Twist the truth (2009)". Lenen kohdalla on hyvin vaikea valita mikä albumi on paras, ne on kaikki hyviä omalla tavalla. Debyytti on tietenkin vähän hakemista vielä, että minkälaista musiikkia päätyy tekemään, mutta niinhän se on jokaisen bändin ja artistin kohdalla, ainakin suurimmaksi osaksi. 

En oikeen osaa sanoa, mikä Lenen musiikissa kiehtoo, tai itseasiassa taidan tietää. Ensinnäkin, Lene tekee kappaleet suurimmaksi osaksi täysin itse, jo ensimmäisestä albumista lähtien, se kun nykypäivänä on hyvinkin harvinaista herkkua. Toisekseen Lenen sanoitukset osuu ja uppoo. Lauluista välittyy juuri se tunne, mikä sanoittajalla on ollut lauluja tehdessään; on se sitten tuska, kaipuu tai ilo. Musiikki kaikkien näiden tunteiden taustalla on todella tunnalmallista ja kaunista. Ja viimeisimpänä, sokerina pohjalla niinsanotusti, Lenen lauluääni on aivan käsittämättömän kaunis.

Aion nyt tähän loppuun, uutta albumis odotellessa, nimetä liuta omia suosikkejani, klikkaa biisiä niin tämä kätevä blogi avaa uuden ikkunan jossa voit kuunnella kyseisen kappaleen. Modernia nykyaikaa kerrassaan.

• You could have (Twist the truth, 2009)
• It's true (Lost in a moment, 2005)
• Hope you're happy (Lost in a moment, 2005)
• Fight against the hours (Another day, 2003)
• Sorry (Another day, 2003)
• A place nearby (Playing my game, 1999)
• Flown away (Playing my game, 1999)

Töitä, lätkää ja reggaeta.

Hei.

On ollu taas aika hiljaista täällä blogissa mutta on ollut vähän sitä ja tätä, enimmäkseen töitä ja väsymystä työpäivän jälkeen. Mennyt töviikko meni taas siivillä ja yhtäkkiä olikin taas Perjantai, en valita. No mitäs uutta tänne sitten kuuluu? Noh, sain vihdoinkin hankittua Viasatin nettipalvelun Viaplay Urheilun, mikä on tällaiselle NHL nörtille pala taivasta. Mikä tahansa peli livenä tai jälkilähetyksenä. Playstation 3 app myös helpottaa, ei tarvi kytkeä läppäriä telkkariin, paitsi jos haluaa jälkilähetyksen katsoa. Viime yönäkin tuli valvottua ja katsottua Pittsburgh-Buffalo ottelu livenä pleikkarin kautta ja eväät oli myös kunnossa. Pieni lätkänörtti sisälläni juhlii.

Kuvankaappaus rumpukameravideosta: Oulugospel 2014

Rumpu- ja bändirintamalla tapahtuu myös. Ensi viikon lauantaina soitetaan Kaemon kanssa Maata Näkyvissä festareilla, soittoaika taisi olla joskus ennen puoltapäivää ja keikkapaikkana toimii Turun messukeskus. Sikäli hyvä soittaa aikaisin, koska sillon ehtii kivasti illaksi kotia ja nauttimaan vähän vapaasta lauantai-illasta. Edellinen Kaemo keikka mikä meillä oli Oulussa, Oulugospelissa meni varsin hyvin, muutamaa pientä mokaa lukuunottamatta. Jos kiinnostaa katsoa pari rumpukamerataltiointia keikalta niin tässä pari linkkiä: "Kelvoton" ja "Muuttumaton totuus". Kuvasin myös kaikkea muutakin mukavaa tulevalle Roskavideolle. Kuvaan vielä Turun keikalta ja kuunlopulla soitettavasta Huittisten keikalta materiaalia ja sitten koon siitä mukavan ja erittäin mielenkiintoisen (sarkasmia) videokoosteen. Tänään meillä onkin "kenraaliharjoitukset" tulevaa Turunkeikkaa varten koko porukalla, eli tuleeko meitä semmonen 11-12 henkilöä pieneen treenikämppään, noh, onneks rumpalina mulla on aina se oma tila, sama kuinka paljon siellä on niitä muusikoita ahdattuna. Iha jepa!

Mutta nyt pitää lähteä jatkamaan päivää tästä, tuli ruokailumenoja bändin kanssa, tai pieni osa bändistä. 

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE!

Koitetaan pojat ja isit pärjätä,
- Torspo.T

Duunari-Torspo.

Iltaa.

Ajattelin vähän naputella ennen nukkumaanmenoa jotain pientä tänne. Olen aikaisin menossa nukkumaan, koska kello herättää minut kello 00:55. "Miksi?" kysyt. No, koska yöllä tulee Penguins - Kings ja ajattelin sen katsastaa. Normaalisti itärannikon pelit alkaa kello 02:00, mutta koska Suomi siirtyi jo talviaikaan ja yhdysvalloissa se tehdään vasta tulevana viikonloppuna, saan viikon nauttia peleistä tunnin aikaisemmin kun normaalisti, luksusta kerrassaan.

Tämä työviikko on taas mennyt ihan järjettömän nopeeta, mutta ei se haittaa, huomenna on siis Perjantai ja Lauantai-aamuna varhain ennen auringonnousua, Kaemon reggaerekka, eli vuokrapaku, suuntaa kohti Oulua ja Oulu Gospelia, jossa esiinnymme. Soundcheck on inhimillisesti kello 9:30 aamulla ja soitto taisi olla yhdeltä, eli illaksi takaisin Kokkolaan, very nice!

Duunari-Torspo

Työelämässä nykyisessä työpaikassa olen nyt ollut päivää vajaa kuusi viikkoa ja pidän työstäni kovasti. Vaikka vielä opin talon tavoille, niin joitakin työtehtäviä voin ja saan tehdä ihan itsenäisestikin. Olen erittäin kiitollinen siitä että minulla on taas työpaikka. Olen kiitollinen serkkupojalleni Mikalle, joka tuolla oli ennen minua töissä ja päätti mennä opiskelemaan ja vinkkasi tästä minulle, että nyt olisi paikka avoinna. Niin siinä vaan sitten kävi että muutamaa kuukautta myöhemmin olen töissä. En ota yhtään työpäivää itsestäänselvyytenä ja aion tehdä kaikkeni että saan pitää paikkani. Olen todella motivoitunut ja työ on mielestäni mieluisaa "näpertämistä", tällainen duunari kun luonteeltani olen. Jos nyt joku miinus pitää duunist antaa, vaikka en sais valittaa, enkä kyllä (tavallaan) valitakaan, on se, että kun nykyisin työpäivät on 9-17, niin mieluummin tekisin 8-16 tai jopa 7-15. Mutta, en valita. 

Tällaista mulla oli vaan mielessä, että viihdyn työssäni.

Koitetaan pojat pärjätä,

- Torspo.T

Finland rocks!

Tervehdys!

Tänään töissä kun itsekseni tein töitä ja oli niin hiljaista työpisteellä, niin laitoin Spotifysta musiikkia soimaan puhelimen kautta. Kun kuuntelin erästä kotimaista bändiä niin tuli mieleen, että voisin kirjoittaa blogikirjoituksen suomalaisista bändeistä joista itse pidän kovasti. Joten tässä nyt ois kolme mitkä ensimmäisinä tulivat mieleeni.

DISCO ENSEMBLE

Disco Ensemble-nimiseen yhtyeeseen tutustuin suurinpiirtein samoihin aikoihin kun olin liittynyt Deep Insightiin, eli joskus 2002. Soitettiin paljon yhteiskeikkoja Ensemblen poikien kanssa ja siinä sivussa diggailin heidän musiikkiaan. DE on sellainen bändi joka mielestäni vaan paranee levy levyltä, tai ei kyllä "First aid Kit"- albumia voita mikään, DE albumi siis. Eniten bändissä minua kiehtoo Jussi Ylikosken kitarointi, joka on kyllä lievästi sanottuna todella omaperäistä; paljon efektejä ja häröilyä, menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Toiseksi bändin vokalisti Miikka Koivisto rustaa kyllä erittäin mielenkiintoisia ja nerokkaita sanoituksia, tai ainakin oletan hänen olevan suurimmaksi osaksi niiden takana.Viimeisempänä, mutta ei todellakaan vähäisempänä, on bändin live-energia. Bändiä on erittäin nautinnollista katsoa livetilanteessa, energia välittyy takariviin asti. Eturivi saa energian lisäksi myös hikeä päälleen, mutta niin sen pitääkin olla. Täytyy näin rehellisesti sanoa, että ei Miikka livenä aina loista, tarkoitan siis nuotissapysymisestä, mutta se korvataan tajuttomalla energialla, ettei moisiin pikkuseikkoihin kiinnitä huomiota, paitsi sitten kun DVD:ltä katsoo keikkoja, mutta eipä se tahdo silloinkaan oikeen haitata. En ole bändiä pitkään aikaan saanu kokea livenä, kohta pitäisi se asia kyllä korjata. 

Omat suosikki Disco Ensemble kappaleet

• Transatlantic
• Jules Verne
• Secret Society
• Skeleton Key
• Sleep on the Wheel
• Worst Night Out
• With Every Step

DAMN SEAGULLS

Damn Seagullsin, eli lokkien, kohdalla on sama tutustumisprosessi kuin edellisen bändin. Ensimmäisen kerran kuulin bändistä ja bändiä kun oltiin Deep Insightin kanssa studiossa äänittämässä meidän esikois EP, Jyväskylän Studio Watercastlessa. Meitä ennen oltiin siellä nauhoitettu Lokkien esikois EP, "Cool by Nature", mikä vielä tänäkin päivänä iskee ja kovaa. Tämän bändin tekstiä kirjoittaessani edellämainittu EP soi taustalla. Kun ensimmäisen kerran kuulin äänityksen ja sen avausraidan, mieleeni painui toisen säkeiston avauslause; "Everybody knows that Elvis died on burgers", edelleenkin pistää hihittämään. Tässäkin on bändi joka vain paranee levy levyltä. Vaikka ensimmäisen ja toisen levyn rosoisuus ja naiivisuus kiehtoo, niin on uudempi ja "aikuismaisempi" sisältö iskee kyllä meikäläiseen kyllä, en nyt tällä tarkoita että itse olisin aikuistunut kuitenkaan. En ole tätäkään bändiä nähnyt livenä ikuisuuksiin. Viimeksi taisin nähdä ne kun soitin viimeisen keikkani Deep Insight orkesterissa Kokkolan West Coastissa ja Damn Seagulls toimi lämppärinä, tämä siis oli Helmikuussa 2005, eli tovi siitäkin on vierähtänyt.

Omat suosikki Damn Seagulls kappaleet:

• Brutus
• Further & Away
• Once We Were Thieves
• Heart on the Sleeve
• Right in the Nerve

CALLISTO

Viimeisimpänä, mutta ei tälläkään kertaa vähäisimpänä, on "paikallinen" suuruus, Callisto. Bändi jota en haluaisi fanittaa, koska bändi koostuu ystävistäni, mutta kun ne nyt vaan sattuu tekemään sairaan hyvää musiikkia. Jätkille on aina vaikeaa kehua bändiä, kun en tiedä että ottavatko he minut tosissaan, kun kavereita ollaan. Callistoon tutustuin, kuten aikasemmin mainitsin, koska he ovat ystäviäni, tai ainakin suurin osa bändistä. Ensimmäisen EP:n kohdalla en vielä hyppinyt riemusta, koska "huutomusiikki" oli minulle suht uutta vielä silloin. Mutta kun esikoiskokopitkä "True nature unfolds" niin se kyllä sytytti minussa jotain. Maalailevaa ja fiilistelevää post-metallia. Sitä seurannut albumi "Noir" on kyllä edelleenkin yksi parhaimmista suomalaisen bändin julkaisemasta levystä, siinä on kaikki kohdallaan. Huutolauluakin ollaan vähän miksattu taka-alalle että kaunis musiikki pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa. "Noir" albumin avausraita "Wormwood" alkaa Toolmaisella bassoriffillä ja junnaavalla rumpukompilla, suorastaan hypnotisoi kuulijaa, tai ainakin minua. Muistan kun kuulin kyseisen biisin ensimmäistä kertaa eräällä keikalla, Turun palatsissa, pitkään ennenkuin "Noir" julkaistiin. Taisi jopa bändin basisti, Juho, minulle ennen keikkaa hehkuttaa et keikka alkaa uudella Toolmlaisella kappaleella, ellen ihan väärin muista. Noir on niitä levyjä, mistä ei voi vaan yhtä tai kahta kappaletta kuunnella, vaan se täytyy aina kuunnella kokonaisuutena, siitä puheenollen, laitoinkin levyn tähän taustalle soimaan, inspiraatioksi. Bändi onkin uutisten mukaan saanut uuden, neljännen, pitkäsoittonsa valmiiksi ja se julkaistaan, ellen nyt ihan väärin muista niin, Tammikuussa 2015. Sitä odotellessa voi fiilistellä vanhempaa tuotantoa.

Omat suosikki Callisto kappaleet:

• Anastasis
• World's Collide
• The Great Divorce
• Wormwood
• Folkslave
•  Woven Hands

Ei pysty, meil on taas lanit.

Hei rakkaat ystävät!

Antakaa anteeksi hiljaiseloni, mutta viikolla oon töiden jälkeen aika puhki että koomailen vaan sohvalla ja katon turhia televisio-ohjelmia. Mutta tässä kun nautin lauantai-aamustani päätin vaan lyhyesti kirjotella mitä täälläpäin on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, näin päiväkirjaomaisesti. Kulunut viikko oli aika rutiininomainen, paitsi että maanantaina olin töiden sijasta tulityökurssilla ja läpäisin päivän päätteeksi tentin pistein 26/30 ja tulityökorttini pitäisi saapua postissa ensi viikolla. Torstaina meillä oli taas LANit muutaman ystävän kanssa täällä minun luonani ja se oli huisia. Pelailtiin sellaisia pelejä kun 'Postal', 'Medal of Honor: Allied Assault' ja 'Star Wars: Jedi Academy'. Odotan innolla seuraavia laneja, pieni nörtti minussa iloitsee.

Lanit keittiöpöydälläni...

Bändimeiningeissä tapahtuu myös. Ollaan tässä kuluneilla viikoilla vähän Kaemon kanssa reenailtu koska keikkaa on tulossa. Soitetaan Oulussa Oulu Gospelissa 1.11. ja nyt tulevana sunnuntaina meillä on kenraaliharjoitukset. On kyllä erittäin mukavaa päästä taas keikkoja soittamaan ja lavalle rumpujen taakse vähän groovailemaan bändin kanssa. On ollu kova hinku päästä keikkailemaan ja Marraskuussa meillä onkin kolme keikkaa Kaemon kanssa; 1.11 Oulu (Oulu gospel), 15.11. Turku (Maata Näkyvissä-festarit) ja 29.11. Huittisilla, se taitaa olla "oma" keikka, eikä mikään isompi tapahtuma. Kuvia ja videoita näistä on ihan varmasti luvassa joten "pysykää kanavalla".

Ei kai mulla sitten muuta kun että menen tästä tekemään itselleni vähän ruokaa ja alan nauttimaan viikonlopusta, tehkää tekin samoin.

Koitetaan pojat pärjätä,

- Torspo.T

Se on Hermes: Tuplaviikonlopun jälkitunnelmat

Hei taas. Ehdittiinhän tässä kirjoittaa yksi postaus joka EI liittynyt jääkiekkoon ja nyt taas ollaan takaisin samaisessa aiheessa, noh, siitä kirjoittaa mistä on kiinnostunu; siksihän täällä enimmäkseen on jääkiekkoon ja musiikkiin liittyviä kirjoituksia, no mutta asiaan.

Kuluneena viikonloppuna oli Hermeksellä kaksi kotiottelua; lauantaina vastassa oli IPK Iisalmesta ja sunnuntaina BeWe TuusKi Tuusulasta. Lauantaisessa ottelussa minä olin tiskijukkana ja eräs uusi ystäväni Jukka.A, josta aiemmin kerroinkin, vietti syntymäpäivään kyseisenä päivänä ja sain käsiini joitain hänen lempibiisejään, jota sitten päätin soittaa ottelussa, varsin innoissaan Jukka oli tästä. Toisessa erässä käskin kuuluttajaa, Ossia, kuuluttamaan mainoksen yhteydessä pienen onnentoivotuksen DJ Torspolta ja sekös vasta lämmitti vastaanottajaa. Itse ottelu oli kyllä täydellinen Hermeksen osalta. Kaikilla osapuolilla oltiin parempia ja se näkyi myös lopputuloksessa, Hermeksen voittaessa ottelu lopulta lukemin 6-2.

Ossi (vas.) ja Petri joku vartti ennen ottelun alkua.

Sunnuntaina oli sitten minun vuoroni olla fanikatsomossa möykkäämässä kun serkkupoikani Petri otti asiakseen hoitaa ottelun musiikit. Minulla on pitkään tehnyt mieli tehdä jonkinmoinen Hermes-video joten päätin kuvata ottelun intron kun pelaajat luistelee jäälle ja ensimmäisen erän vähän pleksin takaa laitatilanteita videoida. En ole paljon vielä kyseisiä videoita tarkastellut, mut kai niistä jotain saa raavittua kasaan, jos ei niin kuvaan vielä jossain toisessakin pelissä sitten. Toiseen erään liityin sitten fanikatsomoon ja mikä tunnelma siellä olikin. 0-3 tappioasemasta noustiin 2-3:een kunnes sitten TuusKi rankaisi 2-4:ään. Se hetki kun Hermes löi homman tasoihin, 4-4:ään fanikatsomo räjähti. Mutta ilo oli lyhytaikainen, sillä noin 10 sekuntia siitä TuusKi kuittasi 4-5:een. Mutta sitten tapahtui mikä on mielestäni hienointa jääkiekossa, tai ainakin yksi niistä hienoimmista asioista, Hermes tasoitti 5-5:een noin 20 sekuntia ennen päätössummeria; jatkoaika odotti. Viiden minuutin jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua joten mentiin rangaistulaukauskilpailuun, jonka ikävä kyllä TuusKi vei nimiinsä, mutta yksi piste Hermekselle ja koska FPS (Forssa) hävisi oman sunnuntaipelinsä, niin Hermes kipusi pisteen lähemmäksi kärkisijaa.

Tyyntä myrskyn edellä.

Joten kaikenkaikkiaan hieno jääkiekkoviikonloppu. Harmillisesti minulta jää kaksi seuraavaa kotiottelua välistä, koska olen bändini, Kaemon, kanssa keikalla Turussa "Maata Näkyvissä" festivaaleilla. Sinä viikonloppuna (perjantaina 14.11. ja lauantaina 15.11.) on olttelut ja Petri hoitaa ne molemmat. Sitä seuraavana viikonloppuna on yksi ottelu ja sitten pääsee taas takaisin lätkätunnelmiin. Mutta toisaalta kiva päästä myös soittelemaan vähä keikkojakin, pitkästä aikaa.



 

Sarjataulukko viikonlopun jälkeen

I've got the Sunday night blues.

Heipparallaa kaikki ihanat lukijat, olen tehnyt comebackin. Vaikka en kyllä oikeen missään ole ollutkaan paitsi töissä ja sen jälkeen ruokaa television ääressä ja sohvalököilyn kautta nukkumaan. Olin äsken Kaemon bänditreeneissä, johon menin suoraan töistä, työhousuilla ja turvakengillä rummuttaminen on muuten aika hikistä hommaa. Mutta asiaan.

Wentus Blues Band feat Duke Robillard

Ajettelin tänään kirjoittaa jostakin muustakin kun jääkiekosta, katsoin että viimeiset viisi postausta liittyy Kokkolan Hermekseen, joten pidetään lätkästä pieni tauko. Aiheena tänään on eräs konsertti jossa olin viime Sunnuntaina. Paikkana oli Ritz Vaasassa ja artisteina Kokkolan bluesylpeys Wentus blues band ja niiden vieraana kivikova blueskepittäjä rapakon takaa jenkeistä, kaveri nimeltä Duke Robillard. 

Vähän "pelotti" ennen keikkaa, kun Duke Robillardin musiikki ole minulle entuudestaan tuttu ja olisin niin halunnut kuulla jotain Wentuksen biisejä. No, kuinka ollakaan, ilta alkoi Wentuksen vajaan tunnin setillä jonka jälkeen Duke liittyi seuraan ja esitti liuta omia biisejä joiden seassa viel muutama Wentus klassikko. Herra Robillardin soitto oli kyllä erittäin miellyttävää, soolot lähti ihan omiin sfääreihin osittain ja miehen lauluääni oli mitä mahtavin raspikurkku. Koko spektaakkeli kesti aika tasan kaksi tuntia, ei menny rahat todellakaan hukkaan ja kun keikan jälkeen vielä mukaan tarttui Wentus blues band t-paita niin ilta oli täydellinen. Istuin suurimman osan keikasta silmät kiinni toisessa rivissä vain fiilistellen, kylmiä väreitä tuli tasaisin väliajoin.

On se blues vaan niin mahtavaa musiikkia, levyltä ei ehkä aina, mutta livenä sitä jaksaisi kyllä kuunnella enemmänkin kun kaksi tuntia putkeen. Olen isältäni hyvin todennäköisesti perinnyt tuon bluesgeenin, hän kun nuoruudessaan oli blueskitaristi. Lapsuudestani muistan aina ne perjantain saunaillat, kun saunan jälkeen syötiin äidin tekemää pizzaa ja iskän kans istuttiin sohvalla ja fiilisteltiin jotain blueslevyä, niinkin kovalla volyymillä että äitikin joskus jopa valitti. Äiti vetäytyi aina makuuhuoneeseeni pelamaan tietokoneellani Mah jongia. Oi niitä aikoja.

"Play what you feel and  feel what you play."

- Lazy Lester, blueslegenda.

Se on Hermes: Hermes - Ketterä (Jälkitunnelmat)

Mietin pitkään että odotanko huomiseen kunnes tän kirjotan, mut nyt on niin hyvä fiilis pelistä, että päätin kirjottaa vielä kun ottelu on tuoreessa muistissa. Kuten aikaisemmin mainitsin, serkkupoikani Petri oli tiskijukkana joten sain itse olla fanikatsomossa huutelemassa ja kannustamassa. Vastikään Kokkolaan muuttanut Jukka, johon olen ystävystynyt, oli myös tässäkin ottelussa ja hänestä ollaankin tekemässä kunnon Hermes-fania, ääntä kyllä kaverista lähti, joten sopi hyvin joukkoon. Tunnelma ottelussa oli hyvä, yleisöäkin oli vähän vajaa kuusisataa paikalla, mikä näin Suomisarjaotteluksi on kyllä erittäin hyvin.

Ottelu alkoi hyvin, ei ehtinyt edes minuuttia mennä, kun Hermes iski 1-0 taululle. Sitten kotijoukkue nukahti ja vajaa kaksi erää mentiin Ketterän vauhdissa. Ensin vieraat tasoittivat 10 minuutin kohdalla ja toisen erän alussa, myöskin alle minuutti pelattuna, Ketterä löi taululle 1-2 joka kesti erän loppuun saakka. Toisen erän loppuminuuteilla Hermeksellä oli pientä "momentumia"; yksi tolppalaukaus ja pari puolittaista läpiajoa, mutta ei. Kolmannessa erässä meno jatkui ja erän puolivälissä tuli kauan kaivattu tasoitus ja fanikatsomossa oli juhlat valmiina. Mietin että kuinka hienoa olisi tehdä ns. "pukukoppimaali" ja ottaa täydet kolme pinnaa ottelusta. No, kuinka ollakaan, vähän reilu kaksi minuuttia ennen erän loppua kotijoukkue taisteli taululle 3-2 lukemat ja tunnelma oli katossa. Lukemat säilyivät ottelun loppuun saakka ja näin erittäin tärkeät kolme pistettä jäi Kokkolaan. Nähdääksesi ottelun maalikoostevideon, klikkaa tästä, tai jos haluat kuunnella Hermes-pelaaja Ville Rajalan ottelunjälkeisen haastattelun, klikkaa tästä.

Ottelun päätyttyä parhaat pelaajat palkittiin ja halli tyhjenee

Ottelu oli kaikinpuolin täydellinen trilleri, joka tällä kertaa päätyi meidän eduksemme. Tällaiset takaa-ajovoitot ovat kyllä niitä parhaimpia. Tunnelma fanikatsomossa oli mitä mainioin ja oli niin hienoa olla osa sitä, nyt kun Petrin kans hoidetaan tätä hommaa kahdestaan. Odotan kyllä seuraavaa peliä kun olen taas sitten miksauspöydän takana ja saan soittaa musiikkia kiekkokansalle, mutta sitten odotan taas että pääsen yleisön puolelle. Aijettä, on tämä hienoa. Se on Hermes!

Kokkola garden vaikenee,

- Torspo.T

Se on Hermes: Hermes - Ketterä (Ennakkotunnelmat)

Olen ottanut asiakseni pitää myös pientä Hermes-blogia, oman blogini seassa, otsikoilla "Se on Hermes". Kiva vähän fiilistellä. Tänään on siis pelipäivä ja kotiottelu; mikäs sen hienompaa ja kaiken lisäksi serkkupoikani Pete alias DJ Howlin' Pete hoitaa tänään musahommat joten itse pääsen fanikatsomoon möykkäämään. Pitää pukea pelipaita päälle ja kaulahuivi mukaan mitä sitten heilutella. On minulla vielä yksi kiva lisä peliin, mutten paljasta sitä vielä tässä, jos vaikka joku Hermes loyals jäsen lukee tämän, niin se ei ole enään siten yllätys pelissä.

Tänään siis Kokkolaan saapuu perinteikäs Imatran Ketterä, joiden kanssa taisteltiin jo 90-luvulla ykkösdivarissa ja joukkue on ollut kovassa iskussa, joten hyvä matsi tiedossa. Hermes voitti Keskiviikkona Vaasan Red Ducksin joten toivottavasti se antaa boostia ja itseluottamusta päivän koitokseen. Oli miten oli, pelipäivä on juhlapäivä ja silloin pitää pukeutua punaiseen.

Päivän Suomisarja kierros:

JHT - S-Kiekko
BeWe TuusKi - KOOVEE
Red Ducks - Hunters
Hermes - Ketterä
RoKi - IPK
Jokipojat - HCIK

Ja sarjataulukko ennen päivän kierrosta näyttää tältä:

Nolla viis, siitä viis.

Iltaa rakkaat lukijat ja stalkkerit. Ei mulla tälläkään kertaa mitään aihetta ollu, kunhan istun tässä koneella, luurit korvilla ja masu täynnä popcorneja. Katsoin tuossa äsken Blues-TPS ottelun näköradiosta ja näin TPS-kannattajana, tulos ei ollut ihan sitä mitä toivoin, mutta niukka 2-3 tappio ei ole mikään maailmanloppu. Eikä myöskään Hermeksen viikonloppu ollut kovin onnistunut. Voitokkaan alun jälkeen kotijäällä tuli 3-4 takkiin JHT:ltä viime lauantaina ja seuraavana päivänä vieraskentällä Seinäjoella tuli 5-7 hävittyä S-Kiekolle. No, tulevana lauantaina on tilaisuus parantaa tilannetta kun Kokkolan jäähalliin Hermeksen vieraaksi saapuu Imatran Ketterä.

Asiasta toiseen, kolmas työviikko on täydessä touhussa ja täytynee sanoa että tänään oli ensimmäinen huono, oikeasti huono, työpäivä. Mentiin heti aamusta yhtä rekkaa teippaamaan ja siinä meni vajaa seitsemän tuntia niin että hurahti, ilman taukoja aika pitkälti. Enkä edes syönyt aamupalaa niin vähän alko siinä kahden maissa heikottaan ja päänsärky yltyi. Eli ruokatunti oli kello neljä ja sen jälkeen olikin päivä paketissa, joten tulin kotia syömään niin se oli siinä. Onneksi hetki ruokailun jälkeen päänsärky alkoi hellittämään ja nyt onkin taas niin energinen olo ja kohta pitäs sitten mennä jo nukkumaan. Tälle viikolle on enää yksi työpäivä ja se on huomenna, torstai ja perjantai menee aikuiskoulutuskeskuksessa ensiapukurssilla, joten vähän lyhyempiä päiviä luvassa, eli 8-14.

Nyt istun siis tässä, luurit korvilla, ja tutustun Wolves at the Gatesin uuteen albumiin "VxV" ja näin lyhyesti sanottuna voin sanoa että "toimii". Aika perus melodista metalcorea, mut hieman rokahtavaa ja tietty kliseisiä ja tarttuvia kertsejä; tykkään.

Mutta nyt minä taidan sammuttaa koneen ja hiipiä iltapesun ja pissan kautta makuhuoneeseen ja unten maille, nähdään ehkä jopa huomenna, kuka tietää.

Koitetaan pojat pärjätä,

- Torspo

Hermeksen kauden kotiavaus.

Kuva: Tommi Lågland (urheilukuva.kuvat.fi)

Huomenta kaikki rakkaat lukijat, tänään se sitten alkaa, nimittäin Hermeksen runkosarja, kotiotteluiden kannalta siis. Aikaisemmin täällä hehkuttelinkin kuinka hyvin kausi on lähtenyt liikkeelle kahdella vierasvoitolla Rovaniemeltä ja Nokialta. 

Eilen sain vihdoinkin editoitua ystäväni Japen avustuksella uuden introkappaleen kotiotteluihin. Pari viimeistä kautta on mielestäni ollut aika kehno jäälletulobiisi. Tänä vuonna pelaajat valitsivat kappaleen, mutta sen introa piti vähän pitkittää joten otin yhteyttä Japeen, jolla on taitoa ja ohjelmistot laadukkaaseen äänimuokkaukseen; introsta tuli aivan mahtava, enkä malta odottaa et saan näyttää se tänään jäähallilla pelaajille sekä yleisölle, toivottavasti arvostavat vaivannäköäni. Illalla/yöllä myös editoin noin 20 uutta kappaletta mitä voin soittee ottelun aikana, pelikatkoilla.

Oon tainnut aikaisemminkin hehkuttaa kuinka hienoa on olla osa tätä organisaatiossa, vaikkakin vain palkattomana talkootyölöäisenä, mutta mikäs sen hienompaa kun saa yhdistää kahta asiaa mitä rakastaa; musiikkia ja jääkiekkoa. On myös hienoa taas asua Kokkolassa ja päästä kunnolla tukemaan joukkuetta, ellei DJ kopista niin yleisön puolelta. Tämä kausihian hoidetaan serkkupoikanui Peten kanssa puoliksi, mutta illan ottelun minä olen puikoissa ja sitten taas ensi viikonloppuna Pete hoitaa hommat ja minä todennäköisesti yleisön puolella huutelemassa ja kannustamassa.

Tänään siis kotiavauksessa vastaan luistelee Kalajoen JHT, paikalliskamppailu siis. JHT:n kausi ei ole kovin valoisasti alkanut, sillä alla on kaksi tappiota kotikentällä, sikäli harmi, koska taitavat tänäänkin saada pataan Kokkolan jäähallissa. Joten kannattaa todellakin tulla paikalle tarkastamaan tämänkautinen Hermes joukkue ja kannustamaan joukkue kolmanteen perättäiseen voittoon. Se on Hermes!

Koitetaan pojat pärjätä,

- DJ Torspo

Here in the Southtown.

Noniin, tänään ei ollut työpäivää, vaan koulutuspäivä joka loppui aika lyhyeen, pääsin kotia jo tuossa yhden maissa. Eli nyt on oikea aika kirjoitella blogia ja aiheena tänään musiikki, tarkemmin ottaen eräs albumi joka kieltämättä muutti elämäni, tai ainakin musiikillisesti ja rummullisesti, vai voiko noin edes sanoa? Ja haluan myös tässä vaiheessa jo omistaa kyseisen blogipostauksen ystävälleni Villelle (alias. TIMMY!).

"The fundamental elements of Southtown"

Eräänä kauniina päivänä vuonna 1999 olin ystävieni kanssa erään paikallisen seurakunnan nuorisotapahtumassa täällä Kokkolassa ja ystäväni Saulin ystävä näytti minulle kappaleen joka tulisi mullistamaan elämääni ja musiikillista suuntautumistani sekä vaikuttaa rumputyyliini hyvin radikaalisti. Pienestä cd soittimesta kajahti ilmoille kappale nimeltä "Southtown" ja mietin, että voiko näin hyvää musiikkia olla olemassakaan. Kuuntelin tuohon aikaan paljon räppiä, mutta pohjimmiltaanhan minä olen kuitenkin rokkimiehiä, niin tämä uutuus, tämä tapa sekoittaa räppia ja rokkia osu ja uppos heti kerralla. En muista kuinka monta kertaa tätä biisiä kuunneltiin sinä iltana, mutta veikkaisin että aika monta.

No, bändi kyseessähän on P.O.D. (Payable on death) ja niiden esikoisalbumi isolla levy-yhtiöllä, levy kantaa otsikon nimeä, eli "The fundamental elements of Southtown", levy-yhtiönä toimi monikansallinen Atlantic Records ja levy julkaistiin Elokuussa 1999. Tietysti heti albumi oli saatava, mutta ongelmana oli, että tuota levyä ei Suomesta oikein tahtonut löytää, ainakaan tuohon aikaan vielä ja kotonamme oli vain 56k modeemi ja yhden biisin lataaminenkin kesti ikuisuuden. Boxman-nimisestä verkkokaupasta, taitaa olla nykyinen CDON, löytyi kyseinen levy joten tilasin sen heti, tosin itse levyä varmaan odotin valehtelematta 4-6 kuukautta. Muistan kun ystäväni Ville tilasi samaan aikaan lätyn ja sai sen viikkoja ennen minua ja voi kuinka sitä kuunneltiin ja fiilisteltiin. Levyä odotellessa kävin Kokkolan kirjastossa, jossa oli nopea internet, otin luurit mukaan ja fiilistelin "Southtown" kappaleen musiikkivideota ties kuinka monta kertaa, se oli upea ja on edelleen, katsoaksesi videon, klikkaa tästä. Vihdoinkin sitten sain omani ja heti siirsin sen myös kannettavaan MiniDisc soittimeeni, että voisin kuunnella sitä ihan missä vain ja kutakuinkin milloin vain.

Ville ja Sonny keikan jälkeen

Se mikä tässä minulle oli uutta, sen lisäksi että yhtye sekoitti hiphoppia ja rokkia/metallia, oli se, etten ollut aikaisemmin oikeen ns. "huutomusiikkia" kuunnellut, tämä bändi ja eteenkin tämä levy, avasi aivan uusia ovia musiikillisesti. Aloin kuuntelemaan enemmän hardcorebändejä tämän jälkeen. Myös rummutukseni sai aivan uuden ulottuvuuden, nähtyäni bändin rumpalin, Noah "Wuv" Bernardo Jr.:n työskentelyä. Kaverilla on aivan mieletön groove ja samalla sellainen energia ja raivo rumpujen takana että se tarttui, pahasti. Liityi noihin aikoihin Deep Insight:iin ja kuulin usein keikkojen jälkeen että näytän ihan P.O.D.:n rumpalilta, se nauratti, mutta totta se oli kun itse katsoin jotain keikkataltiointeja. Tahallistahan se ei missään nimessä ollut, se vaan tarttui, kun ihastelin sitä niin ja tutkiskelin sitä tarkasti.

Minä ja P.O.D. vokalisti Sonny keikan jälkeen

Sitten uupui se viimeinen unelma, kyllä, nimittäin nähdä bändi livenä, mutta Euroopassa ja eteenkin Suomessa bändi oli hyvin tuntematon, vaikka minulla oli kyseinen levy ja pari aikaisempaakin pienemmällä levy-yhtiöllä julkaistua alkuperäisinä, ne tilasin äidin visakortilla rapakon takaa Ameriikoista. No, kun bändi loppuvuodesta 2001 julkaisi "Satellite" albuminsa ja nousi paremmin Eurooppalaisten tietoisuuteen bändi teki lyhyehkön Euroopankiertueen, mikä ei Suomeen asti yltänyt, mutta Ruotsiin kylläkin. Niin mahtavat vanhemmat kun minulla on, niin he lähtivät Ruotsiin kanssani, he tapaamaan tuttuja ja minä yhdessä ystävieni Villen ja Rebeccan kanssa katsomaan tätä mahtavaa bändiä livenä Tukholmassa, Tammikuussa 2002. Konsertti oli aivan uskomaton, euforinen. Lämppärinä toimi Ruotsin hardcore ylpeys, Blindside, joka rökitti yleisöä vain noin 20 minuutin ajan, mikä oli toki hyvä koska halusin vaan nähdä pääaktin keikkaa. Lyhyt vaihto ja lava pimeni, hetken päästä "Set it off" kappaleen rumpuintro rävähti ilmoille ja siitä se lähti, olin taivaassa, tai ainakin siltä se tuntui. P.O.D.:ta sen verran hyvin tutkinneena tiesin, että he kutsuivat fanejaan, joita kutsuvat sotureiksi ("Warriors"), tapaamaan bändiä keikan jälkeen takahuoneeseen. Setin loputtua minä, Ville, Rebecca ja muutama muu tosifani menimme takaovelle odottamaan ja kuinka ollakaan, hetken kuluttua oltiin bäkkärillä jutustelemassa bändin kanssa ja hengailimme, aivan tajutonta, ei sitä vielä oikeen nykypäivänäkään oikeen tajua mitä on saanut kokea. Myöhemmin samana vuonna, eli Toukokuussa, näin bändin uudestaan livenä Tukholmassa jolloin vanhempani kustansivat matkan ja olin erään Turkulaisen P.O.D. fanin, Sofian, kanssa matkassa. Tästä en sen enempää kirjoita koska siihen menisi aivan liian paljon aikaa ja tämä postaus on jo nyt ihan tarpeeksi pitkä.