Ystäviä, hampurilaisia ja reggaeta.

Päivää!

Hei vaan hei kaikki rakkaat ystävät, lukijat ja stalkkaajat pitkän hiljaiselon jälkeen, pahoitteluni. On ollut kaikennäköistä; enimmäkseen töitä ja sairastamista, mutta nyt olen näin Sunnuntain kunniaksi raahannut itseni koneen äärelle ja laittanut hyvää musiikkia huutamaan korviini luurien kautta. Tässä seuraa nyt postaus jossa muistelen tuota viimeviikkoista Kaemon keikkaa Maata Näkyvissä- festivaaleilla, joka siis pidettiin, tänäkin vuonna, Turussa.

Antti ja Kimmo; MN2014-soundcheck

Itselleni Maata Näkyvissä- festari ei ollut entuudestaan kovinkaan tuttu. Kerran olin siellä vain käynyt ja tämä tapahtui Tarja Halosen ollessa presidenttinä, armon vuonna 2001. Sinä vuonna siellä esiintyi eräs lapsuuden suosikkiyhtyeistäni, Petra nimeltänsä. Olihan siellä tietty muitakin, mutta Petran takia sinne mentiin, ainakin minä menin. Kyseisessä tapahtumassa en ollut koskaan ennen soittanut, joten olin kyllä innoissani että nyt sain siihen mahdollisuuden. Sinänsä harmi ettei päästy päälavalle HK-Areenalle soittamaan, vaan viereiseen Turun Messukeskukseen. Tai, ehkä vaan parempi että oli pienempi lava, mua ois se nakkiareena jännittäny kyl ehkä vähän liikaakin, joten messukeskus sai luvan kelvata, ja hyvin kelpasikin.

Keikkamme siis oli Lauantaina 15. päivä tätä kuluvaa kuuta ja puolenpäivänaikaan oli tarkoitus musisoida, joten lähdimme päivää aikaisemmin ajelemaan kohti tuota rokkenrollin mekkaa, Turkua, kaupunki jossa siis elin,asuin ja vaikutin vuodet 2003-2012. Perjantaina puoliltapäivin kokoonnuttiin treenikämpällemme ja pakattiin vuokrapakumme tarvittavilla reggaetarvikkeilla; kuten tamburiineilla, nuottitelineillä ja parilla Oululaisella. Meidän oli tarkoitus ehtiä Turkuun ajoissa, että nähtäisiin Ole Børudin- keikka, joka taisi alkaa kello 19.30 sinä iltana. No, kuinka ollakaan niin ehdittiin juuri ajoissa hakemaan artistipassimme ja suunnistamaan kohti kyseistä konserttia.

Niko ja hampurilaiset.

Konsertin jälkeen nautimma artistilämpiössä muutamat voileivät ja suunnattiin kohti Turun satamaa, missä hotellimme sijaitsi. Sain huonekavereikseni bändimme Oululaisduon, eli Teemun ja Joonan, yritini valittaa päätöstä, mutta turhaan. No, asian kanssa oli elettävä. Hetken notkoiltuamme hotellihuoneessa muu bändi päätti mennä kaupunkiin syömään jotain terveellistä iltapalaa, mitä kello nyt olisi ollut, siinä yhdeksän illalla. Minä itse jäin hotellin aularavintolaan Turkulaisen ystäväni Nikon kanssa, joka liittyi seuraani. Nautittiin siinä maittavat hampurilaiset ja vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin yhteisiä Turkuaikoja. Oli mahtavaa istua ja jutella rauhassa Nikon kanssa siinä. Meidän piti myös menn muun bändin kanssa kaupunkiin syömään, mutta juuri ennen lähtöämme, naapuripöytään tilattiin niin hyvännäköiset hampparit, että päätettiin Nikon kans ettei me mihinkään jakseta lähtee, ja onneks teimme tämän päätöksen. Ei pahalla bändiä kohtaan, oli mukavaa istua Nikon kanssa rauhassa ja jutella. Hyvästelin Nikon ja menin takaisin huoneeseen, otin pikaisen suihkun ja aika pian sen jälkeen olin jo unten mailla. 

No Lauantai-aamuna koettiin sitten karmaiseva pettymys, hotelliaamupalalla nimittäin ei ollu pekonia tarjolla. Siis mikä tämä tämmöinen pelleily oikeen on? Mutta, ehkä vain parempi niin, mutta silti. Pitäähän hotelliaamupalalla aina pekonia olla, sehän on koko sen aamiaisen idea. No, pettymyksen saattelemana syötiin pekoniton aamupala ja hypättiin reggaerekkaan ja suunnattiin takaisin festivaalialueelle jossa sitten heti alkoi roudaus ja sitä seurasi luonnollisesti soundcheck. Soundcheckimme pysäytettiin kuitenkin tylysti ja siitä pienet miinukset. En tiedä oikeen mikä tässä oli syynä, aikaa meillä taisi vielä olla jäljellä. Videopätkän soundcheckistä näet klikkaamalla tästä.

Kapteeni Klemola valmistautuu taisteluun.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen, lähinnä hengailua festivaalialueella ja keikkapakussa musiikkia kuunnellessa, oli meidän vuoro kiipeä lauteille ja vetää tuhti 25 minuutin reggaekarkelo. Keikka meni hyvin, erittäin hyvin, ei jännittäny sitten yhtään ja itseltäni ehkä varmin soittamani keikka tässä bändissä. Ainoa miinus oli että laskin "Kelvoton"- biisille aivan liian nopean temmon, mutta sillä mentiin ja sulamiselta vältyttiin, biisi vaan kulki nopeempaa kun mitä sen piti.

Keikan jälkeen pakattiin tavaramme ja Oululaiset suhteellisen pikaisesti ja aloitettiin ajomatkamme takaisin kohti Keski-pohjanmaata. Koska keikkamme oli suhteellisen aikaisin niin saavuimme Kokkolaankin ihmisten aikoihin, olisiko kello ollut noin yhdeksän illalla kun vuokrapakumme kurvasi treenikämpän pihalle. Mukavaa oli päästä ajoissa kotia ja vielä nauttia rauhallisesta lauantai-illasta kotona sohvalla.

Lopuksi vielä iso kiitos kaikille mukanaolleille mahtavasta reissusta. Kiitos Turku, MN festarit, yleisö, Niko ja Oululaiset.

Koitetaan pojat ja tytöt pärjätä,
- Torspo J. Tuhoaja