Nolla viis, siitä viis.

Iltaa rakkaat lukijat ja stalkkerit. Ei mulla tälläkään kertaa mitään aihetta ollu, kunhan istun tässä koneella, luurit korvilla ja masu täynnä popcorneja. Katsoin tuossa äsken Blues-TPS ottelun näköradiosta ja näin TPS-kannattajana, tulos ei ollut ihan sitä mitä toivoin, mutta niukka 2-3 tappio ei ole mikään maailmanloppu. Eikä myöskään Hermeksen viikonloppu ollut kovin onnistunut. Voitokkaan alun jälkeen kotijäällä tuli 3-4 takkiin JHT:ltä viime lauantaina ja seuraavana päivänä vieraskentällä Seinäjoella tuli 5-7 hävittyä S-Kiekolle. No, tulevana lauantaina on tilaisuus parantaa tilannetta kun Kokkolan jäähalliin Hermeksen vieraaksi saapuu Imatran Ketterä.

Asiasta toiseen, kolmas työviikko on täydessä touhussa ja täytynee sanoa että tänään oli ensimmäinen huono, oikeasti huono, työpäivä. Mentiin heti aamusta yhtä rekkaa teippaamaan ja siinä meni vajaa seitsemän tuntia niin että hurahti, ilman taukoja aika pitkälti. Enkä edes syönyt aamupalaa niin vähän alko siinä kahden maissa heikottaan ja päänsärky yltyi. Eli ruokatunti oli kello neljä ja sen jälkeen olikin päivä paketissa, joten tulin kotia syömään niin se oli siinä. Onneksi hetki ruokailun jälkeen päänsärky alkoi hellittämään ja nyt onkin taas niin energinen olo ja kohta pitäs sitten mennä jo nukkumaan. Tälle viikolle on enää yksi työpäivä ja se on huomenna, torstai ja perjantai menee aikuiskoulutuskeskuksessa ensiapukurssilla, joten vähän lyhyempiä päiviä luvassa, eli 8-14.

Nyt istun siis tässä, luurit korvilla, ja tutustun Wolves at the Gatesin uuteen albumiin "VxV" ja näin lyhyesti sanottuna voin sanoa että "toimii". Aika perus melodista metalcorea, mut hieman rokahtavaa ja tietty kliseisiä ja tarttuvia kertsejä; tykkään.

Mutta nyt minä taidan sammuttaa koneen ja hiipiä iltapesun ja pissan kautta makuhuoneeseen ja unten maille, nähdään ehkä jopa huomenna, kuka tietää.

Koitetaan pojat pärjätä,

- Torspo

Hermeksen kauden kotiavaus.

Kuva: Tommi Lågland (urheilukuva.kuvat.fi)

Huomenta kaikki rakkaat lukijat, tänään se sitten alkaa, nimittäin Hermeksen runkosarja, kotiotteluiden kannalta siis. Aikaisemmin täällä hehkuttelinkin kuinka hyvin kausi on lähtenyt liikkeelle kahdella vierasvoitolla Rovaniemeltä ja Nokialta. 

Eilen sain vihdoinkin editoitua ystäväni Japen avustuksella uuden introkappaleen kotiotteluihin. Pari viimeistä kautta on mielestäni ollut aika kehno jäälletulobiisi. Tänä vuonna pelaajat valitsivat kappaleen, mutta sen introa piti vähän pitkittää joten otin yhteyttä Japeen, jolla on taitoa ja ohjelmistot laadukkaaseen äänimuokkaukseen; introsta tuli aivan mahtava, enkä malta odottaa et saan näyttää se tänään jäähallilla pelaajille sekä yleisölle, toivottavasti arvostavat vaivannäköäni. Illalla/yöllä myös editoin noin 20 uutta kappaletta mitä voin soittee ottelun aikana, pelikatkoilla.

Oon tainnut aikaisemminkin hehkuttaa kuinka hienoa on olla osa tätä organisaatiossa, vaikkakin vain palkattomana talkootyölöäisenä, mutta mikäs sen hienompaa kun saa yhdistää kahta asiaa mitä rakastaa; musiikkia ja jääkiekkoa. On myös hienoa taas asua Kokkolassa ja päästä kunnolla tukemaan joukkuetta, ellei DJ kopista niin yleisön puolelta. Tämä kausihian hoidetaan serkkupoikanui Peten kanssa puoliksi, mutta illan ottelun minä olen puikoissa ja sitten taas ensi viikonloppuna Pete hoitaa hommat ja minä todennäköisesti yleisön puolella huutelemassa ja kannustamassa.

Tänään siis kotiavauksessa vastaan luistelee Kalajoen JHT, paikalliskamppailu siis. JHT:n kausi ei ole kovin valoisasti alkanut, sillä alla on kaksi tappiota kotikentällä, sikäli harmi, koska taitavat tänäänkin saada pataan Kokkolan jäähallissa. Joten kannattaa todellakin tulla paikalle tarkastamaan tämänkautinen Hermes joukkue ja kannustamaan joukkue kolmanteen perättäiseen voittoon. Se on Hermes!

Koitetaan pojat pärjätä,

- DJ Torspo

Here in the Southtown.

Noniin, tänään ei ollut työpäivää, vaan koulutuspäivä joka loppui aika lyhyeen, pääsin kotia jo tuossa yhden maissa. Eli nyt on oikea aika kirjoitella blogia ja aiheena tänään musiikki, tarkemmin ottaen eräs albumi joka kieltämättä muutti elämäni, tai ainakin musiikillisesti ja rummullisesti, vai voiko noin edes sanoa? Ja haluan myös tässä vaiheessa jo omistaa kyseisen blogipostauksen ystävälleni Villelle (alias. TIMMY!).

"The fundamental elements of Southtown"

Eräänä kauniina päivänä vuonna 1999 olin ystävieni kanssa erään paikallisen seurakunnan nuorisotapahtumassa täällä Kokkolassa ja ystäväni Saulin ystävä näytti minulle kappaleen joka tulisi mullistamaan elämääni ja musiikillista suuntautumistani sekä vaikuttaa rumputyyliini hyvin radikaalisti. Pienestä cd soittimesta kajahti ilmoille kappale nimeltä "Southtown" ja mietin, että voiko näin hyvää musiikkia olla olemassakaan. Kuuntelin tuohon aikaan paljon räppiä, mutta pohjimmiltaanhan minä olen kuitenkin rokkimiehiä, niin tämä uutuus, tämä tapa sekoittaa räppia ja rokkia osu ja uppos heti kerralla. En muista kuinka monta kertaa tätä biisiä kuunneltiin sinä iltana, mutta veikkaisin että aika monta.

No, bändi kyseessähän on P.O.D. (Payable on death) ja niiden esikoisalbumi isolla levy-yhtiöllä, levy kantaa otsikon nimeä, eli "The fundamental elements of Southtown", levy-yhtiönä toimi monikansallinen Atlantic Records ja levy julkaistiin Elokuussa 1999. Tietysti heti albumi oli saatava, mutta ongelmana oli, että tuota levyä ei Suomesta oikein tahtonut löytää, ainakaan tuohon aikaan vielä ja kotonamme oli vain 56k modeemi ja yhden biisin lataaminenkin kesti ikuisuuden. Boxman-nimisestä verkkokaupasta, taitaa olla nykyinen CDON, löytyi kyseinen levy joten tilasin sen heti, tosin itse levyä varmaan odotin valehtelematta 4-6 kuukautta. Muistan kun ystäväni Ville tilasi samaan aikaan lätyn ja sai sen viikkoja ennen minua ja voi kuinka sitä kuunneltiin ja fiilisteltiin. Levyä odotellessa kävin Kokkolan kirjastossa, jossa oli nopea internet, otin luurit mukaan ja fiilistelin "Southtown" kappaleen musiikkivideota ties kuinka monta kertaa, se oli upea ja on edelleen, katsoaksesi videon, klikkaa tästä. Vihdoinkin sitten sain omani ja heti siirsin sen myös kannettavaan MiniDisc soittimeeni, että voisin kuunnella sitä ihan missä vain ja kutakuinkin milloin vain.

Ville ja Sonny keikan jälkeen

Se mikä tässä minulle oli uutta, sen lisäksi että yhtye sekoitti hiphoppia ja rokkia/metallia, oli se, etten ollut aikaisemmin oikeen ns. "huutomusiikkia" kuunnellut, tämä bändi ja eteenkin tämä levy, avasi aivan uusia ovia musiikillisesti. Aloin kuuntelemaan enemmän hardcorebändejä tämän jälkeen. Myös rummutukseni sai aivan uuden ulottuvuuden, nähtyäni bändin rumpalin, Noah "Wuv" Bernardo Jr.:n työskentelyä. Kaverilla on aivan mieletön groove ja samalla sellainen energia ja raivo rumpujen takana että se tarttui, pahasti. Liityi noihin aikoihin Deep Insight:iin ja kuulin usein keikkojen jälkeen että näytän ihan P.O.D.:n rumpalilta, se nauratti, mutta totta se oli kun itse katsoin jotain keikkataltiointeja. Tahallistahan se ei missään nimessä ollut, se vaan tarttui, kun ihastelin sitä niin ja tutkiskelin sitä tarkasti.

Minä ja P.O.D. vokalisti Sonny keikan jälkeen

Sitten uupui se viimeinen unelma, kyllä, nimittäin nähdä bändi livenä, mutta Euroopassa ja eteenkin Suomessa bändi oli hyvin tuntematon, vaikka minulla oli kyseinen levy ja pari aikaisempaakin pienemmällä levy-yhtiöllä julkaistua alkuperäisinä, ne tilasin äidin visakortilla rapakon takaa Ameriikoista. No, kun bändi loppuvuodesta 2001 julkaisi "Satellite" albuminsa ja nousi paremmin Eurooppalaisten tietoisuuteen bändi teki lyhyehkön Euroopankiertueen, mikä ei Suomeen asti yltänyt, mutta Ruotsiin kylläkin. Niin mahtavat vanhemmat kun minulla on, niin he lähtivät Ruotsiin kanssani, he tapaamaan tuttuja ja minä yhdessä ystävieni Villen ja Rebeccan kanssa katsomaan tätä mahtavaa bändiä livenä Tukholmassa, Tammikuussa 2002. Konsertti oli aivan uskomaton, euforinen. Lämppärinä toimi Ruotsin hardcore ylpeys, Blindside, joka rökitti yleisöä vain noin 20 minuutin ajan, mikä oli toki hyvä koska halusin vaan nähdä pääaktin keikkaa. Lyhyt vaihto ja lava pimeni, hetken päästä "Set it off" kappaleen rumpuintro rävähti ilmoille ja siitä se lähti, olin taivaassa, tai ainakin siltä se tuntui. P.O.D.:ta sen verran hyvin tutkinneena tiesin, että he kutsuivat fanejaan, joita kutsuvat sotureiksi ("Warriors"), tapaamaan bändiä keikan jälkeen takahuoneeseen. Setin loputtua minä, Ville, Rebecca ja muutama muu tosifani menimme takaovelle odottamaan ja kuinka ollakaan, hetken kuluttua oltiin bäkkärillä jutustelemassa bändin kanssa ja hengailimme, aivan tajutonta, ei sitä vielä oikeen nykypäivänäkään oikeen tajua mitä on saanut kokea. Myöhemmin samana vuonna, eli Toukokuussa, näin bändin uudestaan livenä Tukholmassa jolloin vanhempani kustansivat matkan ja olin erään Turkulaisen P.O.D. fanin, Sofian, kanssa matkassa. Tästä en sen enempää kirjoita koska siihen menisi aivan liian paljon aikaa ja tämä postaus on jo nyt ihan tarpeeksi pitkä.

Ei pysty, meil on lanit.

Hei taas. Pyydän taas hiljaiseloani anteeksi. On vaan ollu tässä menoja, töitä enimmäkseen ja sopeutumista työelämään ja päivärytmiin ja rutiineihin. Minulla on kyllä hyvä blogiaihe tässä mielessäin, mutta kirjoitan siitä töitten jälkeen illemmalla. Ajattelin vaan nopsaan näin aamulla ennen töitä kirjoittaa pientä päiväkirjaa taas.

Oltiin tuossa viikonloppuna Kaemon kanssa mökkeilemässä, ilta joka kääntyi vanhan kunnon laneiksi, ne jotka ei tiedä mitkä lanit on, niin periaatteessa nörtteilyä ja pelaamista tietokonepelejä verkonvälityksell toisiaan vastaan. Oli aivan hullunhauska ilta/yö/aamu. Mentiin sinne siis lauantai-iltapäivänä ja sunnuntaipäivänä ajettiin takas cityyn. Ja perjantaina olin serkkukakskosten Petrin ja Pasin syntymäpäiväjuhlat joten se ilta meni siellä. Oli mukava nähdä Pasia, kun hän nykyisin asuu Ruotsissa vaimonsa kanssa, joka on siis ruotsalainen.

Se on mukavaa myös se, nyt kun on työelämässä, kun viikonloput oikeasti tuntuu viikonlopuilta ja saa rauhottua ja nukkua vähän pidempään aamuisin.

Lauantaina sitten alkaa Hermeksen kotikausi, runkosarja tosin alkoi jo kahdella vierasottelulla, ensimmäinen Lauantaina Rovaniemen kovaa RoKi:a vastaan ja siitä napattiin niukka 3-4 voitto. RoKia harvemmin voitetaan vieraskentillä joten se oli erittäin iso juttu Kokkolalaiselle jääkiekkoilulle. Sunnuntaina oli myös vieraspeli Nokialla, hyvin on liitto järjestänyt nämä pelit että ei tule paljon ajamista, sarkasmia ihmiset. Mutta kaikesta huolimatta, kova Nokian Pyry kaatui vieraskentällä murskalukemin 8-2. Joten eipä kausi ois voinu paremmin aloittaa. Lauantaina Kokkolaan vieraaksi saapuu JHT Kalajoelta, joten pientä paikalliskamppailua on ilmassa, toivottavasti ihmiset löytävän tiensä halliin. Jotenkin minusta tuntuu että tästä tulee hyvä kausi. Tottukaa myös siihen, että täällä tulee olemaan Hermes uutisia paljonkin kauden aikana.

Mutta, nyt menen tekemään vähän aamupalaa ja sitten lähden kohti uutta työpäivää!

Koitetaan pojat pärjätä,
- Torspo

Kuvia mökkeilyreissusta :

Torspo teippaaja.

Heippa. Hetki on viimepostauksesta mennyt, mutta kuten tiedätte, olen tehnyt paluun työelämään ja olin eilen niin loppu työpäivän jälkeen. Toisaalta, olen kyllä nytkin suhteellisen puhki, mutta ajattelin istahtaa tähän koneelle hetken ja kertoa vähän kuulumisia.

Tänään siis olin toista päivää töissä, tai enhän minä vielä vakituisena ole, vaan 'rekrytointikoulutus' on ohjelman nimi. Tämä koulutus kestää Joulukuun, olisiko ollut, seitsemänteen päivään asti ja sitten firma jossa olen harjoittelussa päättää jos haluavat vakinaistaa. Tässä olisi nyt kolme kuukautta aikaa oppia uusi ammatti ja toivottavasti pääsen jyvälle ja saan sitten myös sen vakiduunin. En nyt muista olenko kertonut mikä työ on kyseessä. Firman nimeä en tässä kerro, mutta työnimi on, kai, "teippaaja". Eli siis teippaillaan mitä milloinkin, esimerkiksi rekkojen hyttejä ja vaunuja, kylttejä, mainosikkunoita jne. En oo itse vielä paljoa päässy teippaileen, enimmäkseen seuraan sivusta tarkkaillen ja opiskellen; pikkuhiljaa.

Flunssasta en ole vielä sataprosenttisesti vielä parantunut ja aamuisin on ollut kuumettakin, tänään ja eilen. Sen takia on ollut vähän veto pois töissä, eteenkin viimeisillä tunneilla. Toivon että olo kohenisi pian, ei nyt pelkästään työn takia, vaan myöskin koska torstaina olisi sählyvuoro, jonka viime viikolla jouduin jättämään välistä juurikin kuumeen takia. Sähly on kyllä varsin hauskaa puuhaa ja siinä palaa rasvaa hyvin, joten mikäs sen parempi yhdistelmä. Kaveriporukalla pelataan ihan vaan huvin, ja kunnon, vuoksi. Ellen ihan väärin kuullut ja/tai ymmärtänyt ystävääni, niin olisi jokin turnauskin tulossa piakkoin mihin saisi osallistua, se olisi kyllä mahtavaa.

Nyt jatkan lusmuilemista sohvan puolella ja yritän keksiä huomiselle jonkin aiheen mistä kirjoittaa, eikä mitään tällaista tylsää päiväkirjajaarittelua.

Koitetaan pojat ja tytöt pärjätä,

- Torspo Tuhoaja

Lätkää ja syntymäpäiviä.

Hei! Tänäänkään mulla ei oo mitään oikeaa aihetta mistä kirjottaa, joten tästä tulee ns. "päiväkirjamerkintä" taas. Eilinen ja torstai oli kyl aika kuolemaa, tämän kuumeen ja flunssan takia. Onneksi eilen iltaa kohden olo koheni ja nyt onkin suhteellisen hyvä olo, mikä on hyvä, koska tänään pitää olla Hermeksen harjoitusottelussa DJ:nä. Viime kaudella olin yhden ottelun todella pahassa kuumeessa ja päätä jyskytti, se ei ollut kovinkaan mieluisa kokemus. Taitaakin olla ainoa jääkiekko-ottelu missä olen toivonut sen loppuvan.

Tämäniltainen ottelu IPK:ta (Iisalmi) vastaan on viimeinen harjoitusottelu ennen varsinasen runkosarjan alkua. Vaikkakin nämä harjoitusottelut ovat olleen mielenkiintoisia, niin kyllä ne sarjapelit vaan on parempia. Jotenkin tunnelma on korkeammalla ja pelissä on enemmän tunnetta ja panosta, luonnollisesti. Runkosarja, Hermeksen osalta, alkaa 20.9 vierasottelulla jonka isännöi RoKi (Rovaniemi). Kotiavaus on 27.9 paikallisottelulla Kalajoen JHT:ta vastaan.

Niin, sittenhän täytin vuosia tuossa, no tasan viikko sitten, eli syyskyyn kuudentena päivänä. Eli nyt olen jo 32-vuotias, huhhuh, ei kyllä tunnu siltä, no numero se vain on. En pitänyt kovinkaan isoja juhlia, mutta yllättävän paljon porukkaa täällä kävi ja sunnuntaina olikin meno päällä koko päivän. Ensin päivällä kävi siskoni lastensa kanssa, niitä siis on neljä, että jo siinä oli showta kerrakseen. Iskäkin kävi piipahtamassa, samoin enoni vaimonsa kanssa. Sitten heidän lähdettyään oli hetken hiljaista, tyyntä myrskyn edellä, kunnes kuuden jälkeen sitten saapui serkut ja muita kavereita. Sain yllättävänkin paljon lahjoja, mitä en todellakaan odottanu, joten kiitos niistä. Kaikenkaikkiaan oli erittäin onnistunut viikonloppu. Leivoinhan minä, ystäväni lievällä avustuksella, perjantaina elämäni ensimmäiset korvapuustit ja mokkaruudut; korvapuustit onnistuivat niinkin hyvin että teen kyllä niitä jatkossakin, hyvä tapa houkutella ihmisiä kylään, nyt kun taas yksin asun.

Mutta tällaista tällä kertaa, palataan huomenna taas asiaan.Tässä vielä muutama kuva viime sunnuntailta.

Down with the sickness.

Kipeenä kotona, kuume pääsi yllttämään. Palaan asiaan kun olen terveytynyt sen verran että ajatus kulkee taas paremmin. Tässä hieman fiilistelymusaa teille rakkaat lukijat.

Mahako on miehen merkki?

Hei vaan hei. Taas tulee tällainen improvisoitu päiväkirjamerkintä. Tänään päivällä tuli sellanen olo että, olenpa muuten huonossa kunnossa ja innostuin lähtemään lenkille, ainoana miinuksena oli se, että ulkona oli tummia pilviä ja vettä tulisi minä hetkenä hyvänsä. Onneksi sisälläkin voi tehdä asialle jotain, joten tein vähän vatsalihastreenejä voimapyörällä ja jotain muita vatsalihasharjoituksia mitä löysin netistä. Lopuksi tietty hyvät venytykset ja kyllä tuntuu vatsassa et on jotain hyvää tehty tänään. Kesällä vähän lopahti tuo minun kuntoilu, kaameiden helteiden takia, ei vaan ollu energiaa tehdä mitään ja kunto laski roimasti ja nyt sen näkee. Onneksi on viileä syksy niin nyt voi taas rehkiä. Jos jaksais koko aina kevääseen asti reenata niin vois olla aika hyvällä mallilla ens kesäks. 

Niin monta kertaa olen yrittänyt ja epäonnistunut laihdutusyrityksissäni. Syksyllä 2011 pääsin melkeen alle sadan kilon, mutta sen jälkeen tulleet vastoinkäymiset elämässäni sai minut sitten suremaan ja sitä mukaan laiskistumaan ja syömään suruuni. Tunnesyöppö. Tänään vaan tuli niin ällö olo itsestäni että oli pakko tehdä jotain ja muuttaa vähän elämäntapojani mitä olen tässä kesän yli harjoittanut; eli syönyt huonosti ja liikkunut vähän. Torstaina jatkan taas sählyä, pari kaveriporukkaa pelaa torstaisin; ensimmäinen klo 19-20 ja toinen sopivasti 20-21. Taidan tulevana torstaina mennä vaan jälkimmäiseen, en taida vielä olla valmis kahteen tuntiin. Reilu vuosi sitten minulla oli sählyä torstaisin ensin kello 19-20 ja sitten 21-22, se oli rankkaa, mutta kykenin siihen. Tavoitteena on kyllä että talvella voin alkaa käymään molemmissa, tai miksei aikaisemminkin. Kuntosalikorttikin pitäis ostaa, heti kun vaan työt alkaa niin sellanen olisi aikoimus hankkia.

Työasioistakin soitettiin tänään aikuiskoulutuskeskuksesta, että hommat on edennyt ja tässä nyt jännittyneenä odotan että milloin saan aloittaa rekrytointikoulutus-nimikkeellä toimivan työurani. Rekrytointikoulutus siis on ensin 3-4kk koulutusta ja työharjoittelua työpaikalla ja joitain kursseja (työtulikortti, työturvallisuuskortti, henkilönostinkortti sekä ensiapukurssi) Kokkolan AKK:lla. Jos sitten olen hoitanut hommani tarpeeksi hyvin niin tarjoavat vakituista työpaikkaa, ja miksen hoitaisi. Olen kyllä tällä hetkellä erittäin motivoitunut, halukas oppimaan uutta ja näyttämään mihin pystyn. Ehkä se elämä tästä taas palaisi takaisin raiteilleen, liian kauan tässä on oltu eksyksissä.

Koitetaan pärjätä!

Bona Pentti.

Noniin lapsukaiset, taas lähtee blogipostaus ihan lonkalta, sen kummemmin suunnittelematta. Ystäväni Osku ehdotti ruoka-aiheista postausta ja tarkemmin sanottuna mitä ruokapaikkoja löytyy Kokkolasta. No heti näin alkuun sanottakoon se, että en ole mikään kulinaristi, vaan nämä on suhteellisen tavallisia ja paikallisia ruokapaikkoja mitä minä itse henkilökohtaisesti suosin.

Pedrina's (kuva: fonecta)

No aloitetaan nyt sillä mikä heti ensimmäisenä tuli mieleen, nimittäin legendaarinen Pedrina's. Kyseinen ravintola tarjoilee, nimensäkin perusteella, Meksikolaista ruokaa, tai onko se sitä tex-mex ruokaa, minä kun en niiden eroja tiedä. Pedrina's on ollut Kokkolassa niin kauan kun muista, alunperin se oli nimeltä Pedro's mutta jossain 90- luvun lopulla, kai, nimi vaihdettiin nykyiseen muotoon. Aluksi, mitä minä muistan lukioajoiltani, paikka oli enemmänkin pikaruokala kuin mitä se on nykyään. Ei kai se vieläkään ole mikään michelin-ukko ravintola, mutta vähän fiinimpi se on kun mitä se oli ennen. Aina kun Turussa asuin ja olin Kokkolassa käymässä, niin Pedrina's oli sellainen ravintola missä piti aina vierailun aikana käydä syömässä. Joku aika sitten huhuiltiin että ravintolan taso olisi laskenut ja annokset pienentyny, en sitte tiedä. Itse kun olen aika iso kaveri ja kyseiset täyttävät minutkin aika tuhtiin kuntoon, niin en kyllä valita. Pedrina's on siitä hyvä, että se ei ole mikään iso ketju, vaan ravintoloita on Suomessa yhteensä kaksi; yksi luonnollisesti täällä Kokkolassa ja toinen sijaitsee Ylivieskassa. Aina kun saan ulkopaikkakuntalaisia ystäviä kylään, niin vien heidät kyseiseen, Kokkolan, ravintolaan syömään ja eikä yksikään ole valittanut. Kun itse muutin takaisin Kokkolaan, kävin liiankin usein siellä syömässä, mutta nyt olen vähän rauhoittunut.

Royal Meals (kuva fonecta)

Sitten siirrytään vähän hienommasta ruoasta pikaruokaan, ja en, en kirjoita mistään mäkistä tai hesestä, mitkä molemmat, uskokaa tai älkää, löytyy Kokkolasta! Mäkki täällä on auki 24/7, autokaista siis, aivan uskomatonta! No mutta asiaan. Pikaruokala josta haluan pikaisesti kertoa, fiksua sanaleikkiä eikös vain, on paikka nimeltä Royal Meals. Ravintolan nimi saattaa herättää koomista reaktiota, tai ainakin viimeistään kun näkee ravintolan ikkunan. Ja jos aivan totta puhutaan, vältin kyseistä hampurilaispaikkaa juurikin tämän "mainosikkunan" suunnittelun takia, ei näyttänyt kovin houkuttelevalta, joka taitaakin sitten olla paikan ainoa miinus. Taisi olla serkkupoikani Petri joka vei minut sinne lopulta syömään ja jäi kyllä McRonald ja kumppanit toiseksi. En osaa nyt oikeen selittää mikä tekee Royalista niin paljon paremman; hampparit vaan on paljon parempia, eteenkin pihvi, kunnon kokolihapihvi, eikä mikään pakastelätty mikä grillataan, mikä tuntuu olevan konsepti näissä suuremmissa franchise-ravintoloissa. Ja ranskalaisia, niitä saa annoksen mukana niin paljon että tarjottimesta ei paljoa näy ja suolana toimii aromisuola, taivaallista ja vielä kun niille ottaa erillisen, edullisen, Royal-dipin niin voi luoja että maistuu elämä taas hyvälle. Että jos olette maisemissa ja kaipaatt hyvää pikaruokaa, välttäkää ne isommat ketjut ja menkää ydinkeskustassa, kaupunginkirjastoa vastapäätä sijaitsevaan Royal Meals nimiseen ravintolaa, ette pety. Ateria jota suosittelen "Iso sweet pekoni ateria royal dipillä", kyllä. Sii se o!

Burgerpaja (kuva kp24.fi)

Ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä mainitsen pikaisesti suht uuden katuravintolan nimeltä Burgerpaja. Kyseinen ravintola sijaitsee joko torilla tai Kokkolan kävelykadulla, isohko perävaunu mistä saa mainioita hampurilaisia. Itse olen vasta pari kertaa ruokaillut Burgerpajan hamppareita, ja molemmilla kerroilla olen valinnut pulled pork hampurilaisen, joka on ollut aivan tajuttoman hyvää. Tämä ravintola on kyllä Royalia astetta hifimpi ja kalliimpi, mutta todellakin kokeilun arvoinen.

Mäntsälä mielessäin.

En ole muutamaan päivään tänne kirjoittanut, siit pahoittelen, mutta olen viettänyt syntymäpäiväviikonloppua joten ei paljoa ole koneella istuttu, mutta tässä pieni video jonka editoin Kaemolle, sellainen kuuluisa "roskavideo" jolla saatte voimia odottaa huomiseen kun taas palaan näppäimistön äärelle teitä viisastamaan, siihen asti, se on moro!

Roskavideo: Mäntsälä mielessäin...

Roskavideoita, leijonia ja kaaosta.

Minä tässä vallan mietiskelin että mistäs sitä tänään kirjoittaisi ja en mitään tiettyä aihetta saanut päähäni joten kirjoitan nyt tässä jotain lennosta ja improvisoin, koska kuitenkin teki mieli kirjoittaa, vaikken tiedä mistä kirjoittaisin.

Kokeilin äsken kokeilla pitkästä aikaa erästä maailmankuulua videoeditointiohjelmaa, Windows Movie Maker nimeltänsä. Olin yllättynyt kuinka hyvin ja sujuvasti 720p HD videon editoiminen sillä oli tällä koneella ja päätin, että kunnes saan rahaa kasaan uuteen tehomyllyyn, siis tehokkaaseen tietokoneeseen, niin käytän tätä ohjelmaa, ainakin peruseditointiin. Äsken tein pienen koosteviden Kaemon keikkareissuista Mäntsälään ja Kälviään, ehkä linkitän sen tänne, ehkä en, katotaan mitä bändi siihen ensin sanoo. Kaemolla kun on tapana tehdä niinsanottuja "roskavideoita" ja koska harrastan videokuvaamista ja minulla on HD laatuinen kamera, niiden videoiden tuottaminen kaatui nyt minun harteilleni, mutta ei se mitään, se on (varmasti) mukavaa. Bändissä on pidetty kesällä ja syksyllä vähän matalaa profiilia, Marraskuussa vasta seuraavat keikat, kaksi varmistunutta ovat Maata Näkyvissä-festarit Turussa ja Oulu Gospel Vantaalla. Pitää sitten kuvata hyvät roskavideot, niin joo ja soitella vähän rumpujakin siinä hauskanpidon ohella. Meillä olikin täällä minun luona tiistaina pieni palaveri bändipoikien kanssa jossa suunniteltiin vähän yhtä sun toista, siitä lisää tuonnempana.

Lions treenikämpällä

Nyt kun pääsin tähän aiheeseen, eli bändit missä soitan ja mitä niille kuuluu, niin sopii kai kertoa että sivuprojektini LIONS soittaa ensimmäisen keikkansa Turun klubilla itsenäisyyspäivänä, eli siis 6. Joulukuuta. Ongelmana on vaan se, että meidän biisit ei kestä paljoa yli 20 minuuttia välispiikkeineen ja viritystaukoineen. Koska keikka on lauantaina, päätettiin pitää kenraaliharjoitukset iltaa aikaisemmin Turussa ja tehdä pikasesti pari uutta biisiä, että saadaan setille vähän pituutta. Ja kyllä, niin ammattimaisia me ollaan. Tehtiinhän levykin vähän samalla periaatteella, viikonlopun aikana. Perjantaina ja lauantaina tehtiin biisit ja harjoiteltiin ne ja sitten sunnuntaina äänitettiin ne livenä paikallisessa studiossa, koska niin ammattilaiset tekee. Jos jotakuta kiinnostaa kuunnella kyseinen lätty joka sai nimekseen yksinkertaisesti "Avoir le mal de quelqu'un", tai jopa ladata se koneelle, mikä siis on mahdollista tehdä täysin maksutta, niin kannattaa klikata tästä. Puhetta uudesta äänitteestäkin on jo ollut ilmoilla. Idean levyn, ja projektin, takana oli, että tehtäis biisit ja ilmaiseksi jakoon nettiin, ei me oikeen suunniteltu keikkailua. Mutta sitten saatiin keikkapyyntö Turkuun, niin pitihän se hyödyntää. Bändi syntyi silloin vielä kun soitin Cassiessa ja laulajamme, Sofia, lähti yhdeksi kesäksi jenkkeihin opiskelemaan musiikkia ja me muut Suomeen jääneet jatkettiin toki treenaamista. Siinä ohella sitten syntyi meidän alter-ego bändi, pieni kunnianosoitus 90- luvun emolle, skrämz. Mikrofoniin Sofian sijasta tarttui kitaristimme Ville.K, joka on ennenkin harrastanut huutamista agressiivisesti musiikin päälle ja osaa sen vallan mainiosti. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan, yksi levy myöhemmin ja maailman valloitus voi, tai pitää, alkaa.

Endrive keikalla Turussa

Turussa vaikutin aikoinaan Endrive nimisessä yhtyeessä jonka kitaristin, Nikon, kautta tutustuin bändiin nimeltä The Chariot johon oon ihan "lovena". Endrive oli siitä hyvä bändi, että siinä sai takoa sielunsa kyllyydestä ja purkaa kaikki agressiot. Mitä huonompi päivä oli, sen paremmat treenit tai keikat oli, jännää. Se mikä minua eniten ärsyttää muuttaessani pois Turustä tänne Kokkolaan, on juuri se, että Niko jäi nyt sinne. Endriven "hajottua" alettiin Nikon kanssa työstämään kahdestaan kaikennäköistä "möykkämöykkä"- musiikkia. Haluaisin niin tänne Kokkolaan, Kaemon rinnalle, sellaisen The Chariot-yhtyettä plagioivan bändin, energistä ja kaoottista hardorea, ei ehkä niin kikkailevaa, mutta sinnepäin. Ehkäpä sekin päivä vielä koittaa kun löydän muusikot tähän projektiin. Sitä päivää odotellessa.

City sleeps.

City Sleeps

Noniin, eilen pidettiin breikkiä, mutta tänään taas jatketaan. Tämän päivän aiheena on musiikki, koska mieleen tuli eräs bändi ja sen levy joka on minulle hyvin tärkeä ja toimii aikakoneena ja vie minut takaisin kesään 2008. Tänä kesänä tapahtui jos jonkinmoista, enimmäkseen ihmissuhderintamalla, mutta en mene yksityiskohtiin, koska siitä tässä postauksessa ei ole kyse, vaan musiikista.

Tuona keväänä tutustuin, muistaakseni, last.fm palvelun kautta, bändiin nimeltä City Sleeps ja niiden debyyttialbumi "Not an Angel (2007)" kolahti kunnolla meikäläiseen. Aluksi levy kuullosti aika perus jenkkirokilta, mikä sekään ei ole ollenkaan huono juttu, kun olen heikkona sellaiseen musiikkiin. Mutta mitä enemmän levyä kuuntelin, sen enemmän siitä löysin ja sain irti. Levy sisältää paljon omaperäisiä koukkuja, mielenkiintoiset lyriikat ja mahtava vokalisti. Toki myös näin rumpalin näkökulmasta rummutuskin on tosi omaperäistä ja huomaa että kaveri ei oo valinnu aina sitä ilmiselvää komppia, vaan nähnyt vähän vaivaa ja keksinyt vähän massasta poikkeavaa settiä, eteenkin "Be a man" kappaleen säkeistössä on kyllä niin sairaan hieno rumpukomppi, aikalailla samanlainen mitä itsekin tykkään soittaa. Levyn toinen ehdoton suosikkikappale on levyn, outroa lukuunottamatta, viimeinen raita "Sleep with me". Tämä synkähkö ja lyyrisesti epätoivoinen biisi on kyllä jotakin niin kaunista.

City Sleeps - "Not an Angel (2007)"

Bändi tosin hajosi pian levynjulkaisun jälkeen ja syynä taisi olla se legendaarinen "musiikilliset erimielisyydet". Käsittääkseni kyseisen bändin vokalisti oli aika hankala persoona jolla oli Forssaakin suurempi ego. Harmi, sillä olisin mieluusti halunnut kuulla lisää ja uusia biisejä. No näin seitsemän vuotta myöhemmin bändi julkaisi "uutta" materiaalia. Uusi sana lainausmerkeissä sen takia, että kyseessä on "Not an angel" sessiosta ylijääneitä biisejä ja demoja, joita bändin kitaristi on vähän fiksaillut ja miksaillut uusiksi, tuloksena vaatimaton 15 kappaleen B-puolikokoelma "Chariots and Riots (2013)", projektiin haettiin rahaa Kickstarter palvelun avulla. En vielä ole kyseistä "uutta" levyä vielä kuunnellut paria ensimmäistä raitaa lukuunottamatta. Levyn voi streamata kokonaisuudessaan klikkaamalla tätä, mutta ensin suosittelen "Not an angel" albumin kuuntelua.

Kokkolan Venetsialaiset.

Muistan kun Turkuun aikoinaan muutin ja siellä kavereiltani taisin joskus kysyä että mitä tekevät Venetsialaisena ja kaikki oli ihan ihmeissään, että mikäs se semmoinen on. Sitten minulle kävi ilmi, että kyseinen tapahtuma onkin enemmän pohjanmaalaisten juttuja. Venetsialaiset vietetään Elokuun viimeisenä viikonloppuna ja tunnetaan kai myös mökkeilykauden juhlana. Venetsialaisina järjestetään Kokkolassa isot kinkerit, torille pystytetään iso lava jossa on sitten erinäisisiä konsertteja ja esityksiä. Juhlat huipentuu lauantai-illan ilotulitukseen joka siis tapahtuu keskiyönä. Vielä joitain vuosia sitten, torin tapahtumat olivat maksullisia, enkä muista tasantarkkaan milloin siitä tehtiin taas maksuton.

Small Axe (Kokkolan Venetsialaiset 2012)

Muistan Elokuussa 2012 kun olin juuri muuttanut Kokkolaan takaisin ja Venetsialaiset olivat sen kuun lopulla kuten aina. Silloin torilavalla perjantaina oli aika mielenkiintoinen kattaus. Ensin oli Jannika B joka livebändin kanssa kyllä pääsi yllättään, musa on mielestäni aika mitäänsanomatonta, mutta taitavia muusikoita ja kyseisen naisartistin bändissä soittaa kitaraa semituttu, Janne Sirviö. Sen jälkeen esiintyi paikallinen reggaeylpeys, Small Axe, joka toimii Bob Marley and the Wailers tribuuttiyhtyeenä. Small Axen keikka jää kyllä historiaan parhaimpana Venetsialaisesiintyjänä mitä muistan nähneeni. Kaikki oli vaan kohdillaan; kelit, tunnelma, groove ja ammattitaitoinen bändi. Sitä aitoaa oikeaa reggaeta, tuntui vähän laimeelta kun Small Axen jälkeen esiintyi Jukka Poika, jota itse en siis siedä pätkääkään. Ensin soittaa Small Axe isolla bändillä, puhaltimineen kaikkineen ja sit joku jukkapoikaräkänökka tulee soittaan "reggaeta" ja taustabändinä toimi joku random hippi mäkbuukin kanssa, ei näin. Samana vuotena esiintyi myös Dimitri Keiski joka käsittääkseni oli juuri silloin voittanut ruotsin Idolsin, Talentin tai jonkun muun näistä tuhansista kykyjenetsintäohjelmista. Keiski kyllä pääsi yllättämään, mies ja akustinen kitara ja kaveri rokkas kovemmin kun moni muu kokonaisen bändin kanssa. Ja ei saa unohtaa mainita että Lauantai-päivänä esiintyi kaikkien rakastama muusikkolegenda, Mikko Alatalo.

Relentless Fury; Yngwie Malmsteen tribute
(Kokkolan Venetsialaiset2014)

Tämän vuoden tarjontaan kuului, mitä siis itse kävin katsomassa, Relentless Fury niminen bändi joka soitti Yngwie Malmsteenin musiikkia vankalla ammatitaidolla, korkealta ja kovaa. Oli kyllä mielettömän viihdyttävä konsertti. Vaikken kotona juuri tällaista neoklassista tilulilua, enään, jaksa kuunnella, niin kyllä se livenä vaan toimi. Kyseinen konsertti oli bändin kitaristin opinnäytekonsertti ja veikkaan että aika hyvät arvosanat siitä saikin. Sitten sielä esiintyi, minulle täysin tuntematon Mikael Gabriel jonka keikka oli kanssa aika mitäänsanomaton. Pidän kyllä hiphopista ja jopa suomenkielisestäkin, mutta sanoitukset ja meininki oli kyllä niin pinnallista. Ois kivaa jos nämä hopparit hankkisivat kunnon livebändin, olisi edes jotain mielenkiintoa. Redrama on näin tehnyt ja hänen musiikki toimii kyllä biittitaustoillakin. MG:n jälkeen esiinty sitten Pariisin Kevät jonka musiikki on minulle, hittibiisejä lukuunottamatta, aika tuntematonta. Mutta kyseisen orkesterin "Kesäyö" on minulle hyvinkin tärkeä ja tunteikas kappale. Se oli ensimmäinen laulu jonka kuulin sen jälkeen kun olin kuullut äitini menehdyttyä. Kuulin sen setäni autossa kun hän haki minut heille jonne koko suku sinä päivänä kokoontui tukemaan toinen toisiamme. Ja valehtelisin jos väittäisin etteikö kyynel jos toinen valunut poskiltani alas kun kyseinen kappale tärähti ilmoille Kokkolan perjantai-illassa. Sitten vielä lauantaina käytiin pikaisesti torilla vilkaisemaan kun Paula Koivuniemi esiintyi ennenkun ilotulitukset ammuttiin verorahojen avustuksella ilmoille.

Superscar (Kokkolan Venetsialaiset 2013)

Venetsialaisten aikaan myös myydään ilotulituksia kaupoissa ja on sanomattakin selvää että tämä teki Venetsialaisista lapsuudessani erittäin mieluisan ja odotetun. Ostettiin kakeinmaailman pommeja ja raketteja ja niitä sitten paukuteltiin pitkin kyliä koko viikonlopun ajan. Muualla Suomessa ollaan varmaan kateellisia, kun saavat tehdä näin vain uutenavuotena. Säät tekivät Venetsialaisista mukavemmat kun uusivuosi, ainakin paukkujen kannalta; ei tarvinut kylmässä sytkärin tai tulitikkujen kanssa tapella. Tietenkin ajan myötä on tullu kaikenmaailman rajoitteet, mutta niitä ei minun lapsuudessani, onneksi, ollut. Nyt saa kai vaan paukutella Lauantaina klo 18-00 välillä, lapsuudessani muistaakseni sai tehdä niin koko viikonlopun. Mutta kyllä täälläkin perjantaina pamahtelee ja välillä kuullostaa siltä kun olisi syttynyt joku sota. Tosin, nykyään ei kovin kovaäänisiä paukkuja myydä.  Muistan lapsuudestani kuuluisat "Thunder king"- nimiset ilotulitteet, niistä lähti kyllä sellainen jytinä että mahasta otti.

Tulipas taas sotkuista tekstiä, siitä pyydän anteeksi. Mutta näin lopuksi voin sanoa että Venetsialaiset on erittäin hyvä ja mieluinen tapahtuma, varsinkin nyt kun se on maksuton taas. Illat on pimeitä mutta eivät liian kylmiä ja tunnelma näissä kinkereissä on mahtava. Ja koska muutenkin olen enemmän syys- kuin  kesäihminen, niin mikäs sen hienompaa. Ensi vuoden kinkereitä odotellessa, mutta ennen sitä on syntymäpäiväni.