Thank you LIONS!

Huomenta.

Hei taas kaikki, vähän on taas pidetty blogist taukoa, mutta nyt on hyvä sauma kirjoitella ja fiilis jokseenkin kohdillaan joten katsotaan mitä tästä tulee.

Tämän kirjoituksen aiheena saa toimia tarina bändistä joka syntyi eräänä kesänä Turussa kun Cassie oli laulajamme Sofian ollessa Yhdysvalloissa opiskelemassa ja me muut soittajat jäätiin oman onnemme nojaan. Treenikämpällä syntyi sinä kesänä legenda, kulttibändi joka lopulta nimettiin yksinkertaisesti LIONS. 

Kun sitten loppukesästä 2012 muutin takaisin Kokkolaan, jäi LIONS Cassien tapaan omalta osaltani taakse. LIONSin liekki ehkä sammui, mutta jossain siellä raunioiden alla kyti pieni hehku, joka ajan myötä hiljalleen alkoi voimistumaan. Juteltiin poikien kanssa internetin välityksellä että eihän tätä bändiä voi tähän jättää. Niinpä varasimme yhden sunnuntaisen studiopäivän turusta, Cassie-äänityksistä tuttu V.R. Studio jota pitää maanmainio rumpali ja kanssaihminen, Vuolan Jussi. 

Treeniviikonloppu ennen
sunnuntain studiosessiota

Kyseisen sunnuntain viikkona matkasin sitten Turkuun jonka perjantai ja lauantai vietettiin treenikämpälle biisejä kirjoitellen, sovitellen ja harjoitellen kunnes sitten sunnuntaina mentiin studioon ja livenä nauhoitettiin biisit purkkiin. Tiesimme jo tässä vaiheessa että meillä oli jotan erikoista. Pitkän miksaus- ja masterointisessioiden jälkeen, tämä timantti, julkaistiin Elokuun ensimmäisenä päivänä nimellä "Avoir le mal de quelqu'un" ilmaiseksi bandcamp-nimisessä palvelussa, klikkaa tästä jos haluat kuunnella ja/tai ladata tuotoksen ilmaiseksi koneellesi.

Studiossa

Ajateltiin sitten että tämä oli tässä, saatiin laulut nauhalle ja maailmalle ihmeteltäväksi eikä sen kummemmin suunniteltu keikkailevamme. No, jossain vaiheessa erään toisen hardcore vetoisen yhtyeen laulaja pyysi meitä mukaan erääseen hardcore painoitteiseen iltamaan Turkuun. Päätimme tarttua kiinni tästä tarjouksesta ja näin ensimmäinen ja ehkä ainoa LIONS keikka oli tulossa, itsenäisyyspäivänä 2014.

Keikkapäivänä kokoonnuttiin treenikämpälle treenaamaan biisejä, koska viimeisestä yhteissoitosta oli kulunut aikaa, melkein vuosi. Viimeksi soitettiin yhdessä studiossa Helmikuussa, mutta siitä huolimatta biisit lähti hyvin käyntiin, kulkivat vielä paremmin ja päätyivät, ainakin allekirjoittaneen osalta sekä leveään hymyyn että hengästymiseen. Saatuamme biisit kuosiin, pakkasimme pienet henkilöautomme ja ajoimme pari kilometriä kitaristimme Valtterin luo tunniksi ja siitä sitten kohti Turun klubia.

Keikkapäivän treenisessiot

Yleisen hengailun ja onnistuneen soundcheckin jälkeen seurasi sitten odottelu. Oltiin illan ensimmäinen akti ja meidän oli tarkoitus kiivetä lauteille klo 21.45, mutta koska settimme oli äärimmäisen lyhyt, vain noin 20 minuuttia, niin vähän sitä pitkiteltiin. Bäkkärillä oli letkeä tunnelma ja yleisö salin puolella ei tiennyt mitä he kohta saisivat kokea. Jotain ainutlaatuista ja ainutkertaista. Kun sitten sen aika tuli  kiivettiin lavalle ja intron lähtiessä pyörimään, pulssini kiihtyi ja intron loputtua, setti lähti käyntiin "Everything, nothing" kappaleen rumpufillillä ja siitä eteenpäin keikka oli omalta osaltani melkoista tunteiden vuoristorataa; adrenaliini virtasi ja rummut sai kyllä sellaisen selkäsaunan että hiki lensi ja korvissa soi päiviä tämänkin jälkeen.

Keikka oli ohi ja soitto oli mennyt niin nappiin kun se olosuhteisiin nähden voi, jengiä tuli kehumaan ja kyselemään seuraavan keikan ajankohtaa. Mutta tämänhän piti olla meidän ainoa keikka; ainutlaatuinen "once in a lifetime"- tyylinen ratkaisu. Mutta heti kun päästiin takaisin takahuoneeseen hikisinä, tunteemme lavalla vuodattaneena ja kaikkemme antaneena, joku heitti ilmoille lauseen "Ei kai tää nyt voi olla tässä? Eihän tämä tähän voi jäädä?". 

Aika näyttää... 

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että LIONS tulee vielä. Sitä odotellessa, klikkaa tästä jos haluat nähdä yhden biisin verran rumpuvideoo kyseiseltä keikalta