Sankarit ei kysele.

Iltaa.

Hei taas rakkaat lukijat. Hyvinhän tämä minun blogikirjoittelu on taas lähtenyt rullaamaan, katsotaan vaan kuinka kauan taas jaksan. Tänään on ihan aihekin, kuten jo eilisessä kirjoituksessa kerroin.

Toinen kitaristimme Mike ja Mä

Joku aika sitten, kirjoitin tässä blogissa että minulla on uusi bändi suunnitteilla, mutta treenikämppä puuttui. No nyt tämä kyseinen orkesteri sai haltuunsa ensimmäisen treenikämppänsä. Eilen käytiin kitaristiserkusten kanssa tarkastamaan se omistajan kanssa ja tapaaminen päättyi kädenpuristukseen, merkkinä siitä että me otamme sen. Treenikämpän sijainti on ihan ok ja pienellä siivoussessiolla ja sisustamisella, siitä saadaan varmasti ihan kodikas ja mukava paikka kirjoitella tulevaisuuden täsmähittejä. Eikä vuokrakaan ollut päätä huimaava, ainoana miinuksena kerrottakoon että vessaa ei ole.

Huomenna olisi sitten muttopäivä, joten makuuhuoneestani häviää yksi pino rumpuja. Olen jo suunnitellut miten koristan oman nurkkaukseni, siitä en kerro sen enempää, kuvaa tulee sitten kun se on valmis. Myöskin bändin nimeä panttaan vielä hetken, tosin tämän kirjoituksen otsikko antaa jo hieman osviittaa, fiksuimmat saa arvailla.

Ensimmäisistä treeneistä koko bändin kanssa ei ole vielä tietoa, mutta osa bändistä kokoontuu hyvin todennäköisesti tällä viikolla vähän jammailemaan. Huomenna pitää napsia vähän kuvia ja videoita muuttotunnelmista ja voitte olla varmoja siitä että huomeniltana tänne ilmestyy blogikirjoitus aiheesta. Siihen asti; hei hei!

Virkistäytymistä.

Päivää.

Tulin juuri töistä ja tässä olisi reilu tunti luppoaikaa ennen päivän seuraavaa menoa, siitä ehkä huomisessa blogipostauksessa. Nyt ajattelin kertoa hieman kuluneesta viikonlopusta, joka taas kerran meni aivan liian nopeasti.

Kimmo ja Antti huolehtii paljusta

Perjantaina olin tiskijukkana teinidiskossa, kuten jo tiedätte, ja siellä meni aika myöhään. Olin suunnitellut että saan lauantaiaamuna nukkua pitkään, kun vasta puoli kahdeksi oltiin sovittu bänditreenit Kaemon kanssa. Mutta, viime hetkellä siskoni pyysi lapsenvahtihommiin, joten ei auttanut kun laittaa kello herättämään lauantaiaamuksi. Onnekseni lapsenvahtisessio oli lyhyt ja suhteellisen vaivaton ja sain siinä samalla vähän hyvää siskon valmistamaa makkarakeittoa, maistui kyllä.

Vein siskontyttäreet heidän ystävien syntymäpäiväjuhliin ja jatkoin itse siitä Kaemon treenikämpälle laittamaan rumpuni kuntoon ennen kuin muut bändin jäsenet saapuisivat paikalle, että saan rauhassa touhuilla ilman että tulee aivan liian ahdasta. Harjoitukse meni suhteellisen hyvin, ottaen huomioon että viime kerrasta on aikaa ja meillä oli myös uusi kaveri nimeltä Joonas trumpetissa.

Treenit hoidettiin alta nopeasti ja siirryttiin koko bändin voimin paikalliseen Prismaan ruokaostoksille illan kokkailuja varten. Olimme nimittäin vuokranneet illaksi kivan hirsimökin tuolta Kälviän maaseudulta. Mökin lisäksi olimme myös vuokranneet paljun jonka parkkeerasimme nätisti saunakodan viereen. Paikalle saavuttuamme bändin kokit Teemu ja Timo aloittivat ruoanvalmistuksen samalla kuin Antti ja Kimmo pitivät huolen että saadaan paljuun vettä ja että kyseinen vesi lämpenee, saunanpesäänkin laittoivat tulen. Me muut sitten vaan odoteltiin ruokaa.

Illan ateriana oli laadukkailla lihoilla täytety tortillat, oli muuten aivan tajuttoman hyvää! Ruoan jälkeen pelailtiin vähän seurapelejä ja odoteltiin että saunan sekä paljuveden lämpötila miellyttäisi. Kun lämpötilat olivat kohdillaan niin silloin se varsinainen nautinto vasta alkoi. Itselläni oli ensimmäinen kerta, kun olin moisessa lämmitetyssä paljussa ulkoilmassa ja olihan se vallan rentouttavaa. Taivas oli pilveetön, tähtiä täynnä ja täysikuu viimeisteli maisemat. Ilman lämpötila oli siinä kuuden ja kahdeksan plusasteen välimaastossa, eli sekin oli täydellistä.

Teemu ruoanlaiton parissa

Paljussa lilluttiin noin yhteen asti hyvinkin rentoutuneina ja jonka jälkeen luulin saavani hyvin unta, vaan en saanut. Sänkynäni toiminut vuodesohva oli erittäin epämukava, eikä tilannetta auttanut alkava migreenikohtaus. Muutaman tunnin yöunilla sitten kärvistelin aamupäivän mökiksiivouksen parissa. Kotia saavuttuani vietin loppupäivän sohvalla, makuuasennossa, oloani parannellen ja onneksi se iltaa kohden helpottikin.

Tänä aamuna kun sitten heräsin töihin, migreeni oli tullut takaisin, mutta helpotti töissä muutaamaa tuntia ennen kotiinlähtöä. 

DJ Torspo goes limudisko.

Hei.

Vaikka tänään on ollut erittäin pitkä päivä ja väsy on kova, ajattelin lyhyesti kertoa mitä tänään puuhastelin töiden jälkeen.

Eräs ystäväni joka työskentelee nuorisotyöntekijänä kysyi jos voisin tulla tiskijukaksi diskoon, joka järjestetään eräässä paikallisessa nuorisokeskuksessa. Koska olen erittäin huono sanomaan ei, niin voitte arvata loput. Tänään sitten oli näytön paikka, tarkotuksena oli soittaa kaksi 90-minuuttista settiä. Ensimmäinen oli käsittääkseni 7-10 vuotiaille ja jälkimmäinen 10-13 vuotiaille. Suoraan töistä suunnistin nuorisokeskuksen tiloihin ja vaihdoin työvaatteet vähän illan tilaisuuteen sopvimmiksi ja söin pikaiesti jotain pientä.

Hermoilin koko eilisillan, että mitähän minä nyt soitan, itse kun olen aika pihalla nykyhiteistä ja mitä nykynuoriso kuuntelee, eteenkin näin nuoret. Ensimmäinen setti meni suhteellisen vaivattomasti, toivebiisejä tuli sen verran paljon, että ei tarvinut pitkään miettiä mitä soittaa ja sama mitä soitti, niin tanssilattialla oli vilkasta koko puolitoistatuntisen setin aikana. Ensimmäisen setin aikana oli 70 henkilöä, mikä oli mielestäni aika hyvin. Setin jälkeen seurasi puolen tunnin tauko, jolloinka yleisö vaihtui hieman vanhempaan.

Toinen setti olikin sitten hieman vaativampi, mutta selvisin lopulta kunnialla siitäkin. Kuten ensimmäisen setin aikana, myös tämän jälkimmäisen aikana tuli paljon toivebiisejä. Vähän piti kyllä sensuroida, eli jättää soittamatta, joitain ehdotuksia, ottaen huomioon että yleisö oli suhteellisen nuorta. Jälkimmäisessä diskossa oli 160 tanssijaa ja tanssilattia kuhisi kutakuinkin koko puolitoistatuntisen setin aikana.

Palautetta tuli paljon ja pelkästään hyvää, lämmitti kyllä tällaisen ikälopun rokkarin sydäntä. Taidan kyllä jatkossakin ottaa näitä pesejä vastaan, kunhan ei ole samaan aikaan kun on Hermes-ottelu, kuten tänään oli. No, nyt olen kyllä niin loppu pitkän työviikon ja vielä tämän diskon jäljiltä, että painun tästä pehkuihin. Nähdään taas; hyvää yötä!

Ammattiteippaajako?

Iltaa!

Ajattelin kun nyt taas olen aktiivinen blogikirjoittaja niin kirjoittaa jopa kaksi päivää putkeen, mitä ihmettä? Mutta kun fiilis iskee niin kai sitä pitää, tänään ei kuitenkaan mennä niin syvällisissä vesissä kuin eilen, josta tuli muuten hyvää palautetta; kiitos teille siitä!

Ajattelin tänä iltana vähän kertoa miten töissä menee. Noh, Syyskuun 15. päivä oli historiallinen siinä mielessä, että tuli vuosi täyteen kyseisessä työpaikassa. Ajatelkaa, vuosi ilman että minut oltaisi irtisanottu; eli taidan kai minä jotain oikein tehdä. Täytyy samalla sanoa, että pidän edelleen työstäni erittäin paljon. Mitä enemmän opin ja osaan itsenäisesti tehdä töitä niin sitä mukavampaa.

Kesän yli minulla oli työkaverina, pomojen lisäksi, serkkupoikani Mika, joka oli ennen minua vakituisena, mutta päätti viime syksynä mennä opiskelemaan, joten nappasin hänen paikkansa. Kesätyöläisenä oli myös pomoni poika. Kesä meni suhteellisen leppoisissa merkeissä, mutta nyt kun jäin sinne yksin, niin on ainakin tekemistä ja päivät menevät ohi erittäin nopeasti. Firmassamme on kaksi kerrosta ja nautin erittäin paljon kun saan yksin työskennellä alakerrassa. Ostin Anttilasta pienen Bluetooth-kaiuttimen joka tekee työnteosta vieläkin leppoisempaa. Viime päivinä olen kuunnellut paljon Frank Turneria  ja Flogging Mollyä; piristävää, hyvänolonmusiikia.

Kuten jo mainitsin, se, että opin joka päivä enemmän ja enemmän ja pärjään yksin teippauskeikoilla on erittäin hieno tunne. Ammattilaisen statukseen on vielä matkaa, mutta matka kohti sitä päämäärää on alkanut ja alkanut varsin mallikkaasti.

Peace, love and understanding,

- Torspo T. Tuhoaja

Invisible ink.

Hei vaan hei kaikille!

Oli jo aikakin palata blogini pariin ja kirjoitella vähän kuulumisia. Heti näin aluksi kerrottakoon, että aion panostaa vähän enemmän aikaa blogilleni jatkossa. Päässä on niin paljon aiheita mistä kirjoittaa ja jotenkin tuntuu siltä että niitä haluan jakaa niitä teille ystäväni ja myös teille keitä en edes tunne. Lukeekohan tätä edes minulle tuntemattomat, no, ei sillä niinkään väliä; kunhan saan kirjoitella.

Noniin, nyt kun ollaan esipuhe saatu alta pois niin voisi vähän kertoa kuulumisia. No aloiteta vaikka siitä että reilu pari viikkoa sitten täytin 33 (kolmekymmentäkolme) vuotta. Aika huikeeta, mutta ihme kyllä, minulla ei ole, vieläkään, ollut minkäänlaista ikäkriisiä. Henkinen ikäni varmaankin pyörii siinä 25 ikävuoden hujakoilla, ihan oikeesti. Syntymäpäiväviikonloppuni oli huikea ja sain sen viettää hyvien ystävien seurassa ja sain jopa ihan lahjojakin, aivan käsittämätöntä. Ystävieni antamiin lahjoihin en mene, mutta hemmottelin itseäni yhdellä aika erikoisella; nimittäin, kävin tatuointiliikkeessä. Siellä taiteiltiin vasempaan käsivarteeni jatkoa äidille omistetulle ensimmäiselle tatuoinnilleni, jonka myös ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi vuonna 2013. Tämä uusi on kunnianosoitus yhdelle bändille joka on hyvin isosti vaikuttanut elämääni. Tatuoinnissa on myös teksti "Long live", mikä viittaa sekä bändiin että äidin muistolle.

Olen pitkään halunnut tatuoinnin, jopa jo kymmenen vuotta sitten, mutta totta puhuen olen ollut hieman arka ja pelännyt mitä muut minusta ajattelee, kaikki eivät varmaankaan hyväksyisi että tekisin moisen teon. Vuonna 2013 sitten kuitenkin aloitin kevyesti kauniilla kunnianosoituksella äidilleni, tatuoimalla hänen nimensä "Grace" punaisella käsivarteeni. Sen ihmiset sulatteli vielä suhteellisen hyvin, tästä uudesta en olekaan enään niin varma. Mutta haluaisin tästä asiasta nyt hieman avautua. Olen tullut siihen pisteeseen, missä teen asiat niin kuin itse koen parhaaksi, piittaamatta sen kummemmin mitä muut ovat sitä mieltä. Loppujen lopuksi, tämä on minun valintani ja asia jonka kanssa minä joudun elämään, tai minun mielestäni; asia jonka kanssa minä saan elää. Aion myös hankkia lisää tatuointeja näiden kahden edellisen ympärille. Haluan että kaikki sulautuvat hyvin yhteen enkä ottaa esimerkiksi yhden vasempaan käsivarteen ja sitten seuraavaa oikeaan olkapäähän, ei, rakennan kokonaisuutta. Uusi aika onkin jo varattuna, mutta siitä lisää tuonnempana. Tässä kuitenkin kuva vasemmasta käsivarrestani:

"We stand hand in hand and we walk without fear;

THIS IS A REVOLUTION!"